Metallimusiikki.net

Scar Symmetry: kuukausi oli ihmeellinen.

  • Julkaistiin lauantaina 05.05.2007.
  • Luettu 944 kertaa
  • Bändit:

Viisihenkisen Scar Symmetry -poppoon jäsenet näyttävät julmilta tummasävyisessä valokuvassa, jossa miehet puettu mustiin vaatteisiin ja kuvan tausta lähes pikimusta. Etualalla kalju mies.Laatumetallin lähettiläät

Ruotsalainen Scar Symmetry paljastaa palanneensa äskettäin Pohjois-Amerikasta “Metal For The Masses” -kiertueelta, jonka se vei kunnialla loppuun yhdessä Into Eternity, Dark Tranquillityn ja The Haunted -yhtyeen seurassa. Viime kuukausi on bändille ollut jännittävää aikaa, mutta SS:n miehet myöntävät samalla myös, ettei kuukausi ole ollut täynnä mukavia tapahtumia. Yhtye kuitenkin kiittää kaikkia niitä henkilöitä ja tahoja, jotka ottivat osaa edellä mainittuun kiertueeseen hankkiutumalla yleisöksi, ostamalla bändin promotuotteita yms. Bändi kiittää etenkin IE:tä, Dark Tranquillitya ja The Hauntedia — orkesterien miehet osoittautuivat mahtaviksi hemmoiksi.

Yhtyeen seuraava esiintyminen on Norjassa Karmoygeddon Metal Festival -tapahtumassa. Lisäksi keikkarintamaa täydentää pari esiintymistä Ruotsissa, jotka on kaavailtu kuluvan kuukauden loppuun. Yksi esiintyminen Ruotsissa on luvassa Avestassa ja toinen Tukholmassa.

“Pitch Black Progress” -albumin kappaleet:

  1. The Illusionist
  2. Slaves To The Subliminal
  3. Mind Machine
  4. Pitch Black Progress
  5. Calculating The Apocalypse
  6. Dreaming 24/7
  7. Abstracted
  8. The Kaleidoscopic God
  9. Retaliator
  10. Oscilliation Point
  11. The Path Of Least Resistance
  12. Carved In Stone (bonuskappale)
  13. Deviate From The Norm (bonuskappale)

Scar Symmetry on:

  • Christian Älvestam (laulu)
  • Jonas Kjellgren (kitara)
  • Per Nilsson (kitara)
  • Kenneth Seil (basso)
  • Henrik Ohlsson (rummut)

Melodista death metallia takova SS syntyi Ruotsissa vuoden 2004 huhtikuussa. Poiketen perinteisestä Göteborg-tyylistä, yhtye käyttää musiikissaan sinfonisia lauluosuuksia ja teknisiä sooloja. Osaa lauluosuuksista voidaan pitää power metal -vaikutteisina. Biisien sanoitukset käsittelevät sisäisiä taistoja ja mm. mystiikkaa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.