Metallimusiikki.net

Sear julkaisee "Destination"-singlen.

  • Julkaistiin keskiviikkona 22.11.2006.
  • Luettu 726 kertaa
  • Bändit:

Suomen death/black metallia soittava Sear uutisoi MySpace-sivuillaan julkaisevansa netissä singlen. “Destination”-niminen nettisinkku julkaistaan sen jälkeen kun bändi on saanut masteroitua tulevan albuminsa. Sear-bändin tulevalla albumilla kuullaan vierailevana raakkujana Iconofear-yhtyeen Thomas Vee -nimistä laulajaa. Bändi kertoo, että on vain hienoa kun Sear on saanut rauhassa työstää tulevaa albumiaan — bändi on saanut tehdä julkaisusta sellaisen kuin se haluaa.

Sear on aikaisemmin uutisoinut saaneensa valmiiksi 10 biisiä tulevaa albumia varten. Biisien joukossa on “Weeping Flesh”, joka on bändin vuoden 2004 demolta. “The Exection” -niminen kappale on päätetty jättää pois albumin kappalelistasta, sillä sille ei löytynyt tilaa uusien biisien seasta. Albumin kerrotaan olevan rankkaa ja aggressiivista materiaalia, jolla voi aistia pirullisen tunnelman — soittoaikaa on luvasa ainakin 35 minuuttia.

Bändi ei ole vielä ristinyt tulevaa albumiaan. Kiekon miksaamisesta vastaa Studio Dauntlessin Santeri Salmi. Albumi pitää sisällään sellaisia kappaleita kuin “Pedon Käsky”, “Fire & Death”, “One Throne”, “The Burning” ja “Crown of Horns and Pain” sekä “Heaven Ablaze”, “Violation Of the Soul” ja “Weeping Flesh”.

Sear-yhtyeen debyyttialbumi on vuodelta 2005. “Begin the Celebrations of Sin” -debyytti julkaistiin viime vuoden toukokuussa Dynamic Arts Recordsin kautta.

Sear-bändin synty

Kitaristi M. Helle ja laulaja T. Kuusela perustivat bändin vuonna 2001, kun heidän edellinen bändi oli hajonnut. Sear-bändin syntymästä asti yhtyeellä on ollut hankaluuksia sopivan rumpalin löytämisessä — bändi kuitenkin löysi keväällä v. 2003 lahjakkaaksi kehutun L. Laaksosen, joka värvättiin Searin riveihin. Rumpalin liityttyä bändiin, Sear kehitti musiikillista tyyliään rankemmaksi ja nopeammaksi, joka johti basistin ja kitaristin eroamiseen bändistä. Uudeksi basistiksi valittiin M. Nieminen, joka liittyi kokoonpanoon vuonna 2003. Samoihin aikoihin bändi käytti sessiorumpalia live-keikoilla.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.