Metallimusiikki.net

Shot Injection: rumpali erosi, uutta etsitään.

  • Julkaistiin sunnuntaina 27.05.2007.
  • Luettu 855 kertaa
  • Bändit:

Viisi Shot Injection -bändin miestä seisoo ryhmäkuvassa jonkinlaisen sillan alla tai tunnelin suuaukon takana. Kolmella etummasiella miehellä kädet kainaloissa, heillä yllään t-paidat.Perustettu keväällä 2005

Ruotsin Shot Injection kertoo nettisivuillaan pari päivää sitten julkaistussa uutisessa, että rumpali Niklas Jonsson on eronnut bändin kokoonpanosta. Nyt yhtye etsii uutta rummuntakojaa remmiin. Halukkaita muusikkoja kehotetaan ottamaan yhteyttä SI:n miehiin yhtyeen nettisivuilla ilmoitetun sähköpostiosoitteen kautta.

Bändi uutisoi aikaisemmin kuluvan vuoden puolella yhtyeen laulaja Kristian Forsellin eronneen Shot Injectionista. Uudesta laulajasta ei ole paljastettu tietoja julkisuuteen — ei ole tiedossa edes onko SI:llä korvaavaa vokalistia värvättynä. Kristian Forsellin viimeinen esiintyminen bändin kanssa tapahtui helmikuun lopulla Göteborgin Sticky Fingersissa.

Bändin tuorein albumi on göteborgilaisen Division One Studioilla äänitetty “Eleven Triple Manifest”. Sillä käy vierailemassa Evergrey-ryhmän keulahahmo Tom S. Englund ja M.A.N-bändin johtohahmo Tony Jelencovich, joka on myös entinen Mnemicin jäsen.

Shot Injection on:

  • Kristian Forsell (laulu)
  • Niklas Jonsson (rummut)
  • Sebastian Westman (kitara)
  • Erik Samuelsson (basso)

Shot Injection perustettiin Sebastianin ja Kristianin toimesta aikaisin vuoden 2005 keväällä. He ryhtyivät hankkimaan bändin kokoonpanoon luotettavia ja taitavia muusikkoja, joista ensimmäiseksi värvättiin None-nimisessä rytmiryhmässä aikaisemmin soittanut Patrik. Hänet asetettiin kakkoskitaristiksi. Sen jälkeen bändiin liittyi Niclas Thagirion, jonka jälkeen Shot Injection pääsi puuhailemaan musiikkimateriaalin kanssa oikein urakalla.

Biisien tekeminen onnistui bändin mukaan vallan sulavasti. Pian biisien valmistumisen jälkeen SI siirtyi DOS:in studiotiloihin äänittämään ensimmäistä demoaan. Äänitystöissä demoa viimeisteli bändin kanssa Arnold Lindberg.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.