Metallimusiikki.net

Siebenbürgen värväsi kitaristin ja laulajan.

  • Julkaistiin keskiviikkona 13.02.2008.
  • Luettu 691 kertaa
  • Bändit:

Siebenbürgen-bändin kolmipäinen miehistö mustaa taustaa vasten. Kahdella vasemmanpuoleisella miehellä pitkät mustat hiukset, mutta oikeassa laidassa näkyvällä kalju pää ja hypnoottiset silmät. Kuvan alaosassa lukee bändin logo goottilaisin kirjaimin.Kuvassa Bryngelsson, Ekdahl & Ehlin

Mustan metallin sanomaa ruttoava ruotsalaisyhtye Siebenbürgen kertoi eilen päivällä värvänneensä joukkoihinsa kitaristiksi Joakim Ohlssonin ja vokalistiksi Lisa Bohwalli Simonssonin. Naislaulajansa bändi hehkuttaa olevan vain 22-vuotias tukholmalaisneito, jonka laulutaidot hämmästyttivät Siebenbürgen-joukot — bändin keulahahmona toimiva laulaja Marcus Ehlin tunnustaakin bändin kaavailleen alunperin jättävänsä kokonaan naislaulajan hankkimatta, mutta kuultuaan Lisan laulua, päätyivät miehet vallan päinvastaiseen päätökseen. Täydennetyllä miehistöllä bändi aikoo siirtyä studioon maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Tavoitteeksi yhtye on asenttanut uuden albumin äänitystöiden viemisen päätökseen, jotta se voitaisiin julkaista toukokuussa 23. päivä saksalaisen Massacre Recordsin toimesta.

Uuden pitkäsoiton nimi on “Revelation VI”. Se tullaan äänittämään Tukholmassa sijaitsevan Studio 301:n ja Varbergin mailla sijaitsevan Sonic Trainin syövereissä. Bändin tuorein albumi tähän mennessä on sen järjestyksessä viides opus, mikä tunnetaan nimellä “Darker Designs & Images”. Kyseinen kiekko julkaistiin kolmisen vuotta sitten Napalm Recordsin kautta.

“Darker Designs & Images” -albumin kappaleet:

  1. Darker designs
  2. Rebellion
  3. As legion rise
  4. A crimson coronation
  5. Skuggor
  6. Born under a black sun
  7. Of blood and magic
  8. Remnants of ruin
  9. Harvest for the devil
  10. Forged in flames
  11. Summoner of the unseen
  12. A Nights Eternity (rajoitetun erikoispainoksen bonuskappale)
  13. Ut Ur Graven 2005 (rajoitetun erikoispainoksen bonuskappale)

Ruotsalainen Siebenbürgen ehti hajoamaan kertaalleen. Tuolloin vuoden 2006 helmikuussa bändin joukko-osasto vaikeroi tehneensä töitä yhtyeessä jo 12 vuoden ajan, eikä energiaa bändiprojektia varten enää ollut. Intohimon sammuttua Siebenbürgen päätettiin laskea lepoon. Bändi kuitenkin uutisoi jälleen viime vuoden lopussa, että yhtye on herännyt äkillisesti horrostilastaa. Metallimusiikki.net uutisoi tuohon aikaan, eli marraskuussa -07, että uutta musiikkia on alettu työstämään. Bändin laulaja-keulahahmo ja primus motor Marcus Ehlin kertoi olleensa iloinen päästessään tiedottamaan Siebenbürgenin tuovan esiin uutta ja voimakasta mustaa metallia vuonna 2008.

Siebenbürgen on:

  • M. Ehlin (laulu ja kitara)
  • R. Bryngelsson (basso)
  • D. Ekdahl (rummut)
  • J.Gunther (kosketinsoittimet)
  • J.Ohlsson (kitara)
  • L. Bohwalli Simonsson (laulu)

Black metal -bändi nosti päätään ensimmäisen kerran vuonna 1994, jolloin kitaraa ja suutaan soittava Marcus Ehlin yhdessä rumpali Anders Rosdahlin kanssa päättivät laittaa bändiviritelmän pystyyn. Kuukausia myöhemmin kaksikon jatkoksi värvättiin bassotaiturin virkaa toimittamaan Fredrik Brockert. Tällä kokoonpanolla miehistö loi ensimmäisen demokasettinsa vuonna 1996. Kasetin nimi on “Siebenbürgen”. Sen ilmestyttyä kitaristiksi liittyi Linus Ekström. Sen jälkeen saman vuoden Pyhäinpäivänä Siebenbürgen äänitti uransa järjestyksessä toisen demon, jota se tituleerasi nimellä “Ungentum Pharelis”. Demo toi bändille levytyssopimuksen Napalm Records -levymerkiltä. Sen kautta yhtye julkaisi debyyttialbuminsa, nimeltään “Loreia”, jonka se äänitti huhtikuussa 1997. Sitä seuraavan vuoden tammi-helmikuussa bändi äänitti jo toisen pitkäsoiton — kiekolle kastettiin nimeksi “Grimjaur”. Se julkaistiin saman vuoden toukokuussa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.