Sirenialta albumi alkuvuodesta 2013
- Julkaistiin keskiviikkona 17.10.2012.
- Luettu 1194 kertaa
- Bändit: sirenia
Norjalais–espanjalainen Sirenia kertoo kuudennen studioalbuminsa äänitysvaiheen olevan käynnissä. Goottimetallin takojat tekevät levyn valmiiksi alkuvuoteen 2013 mennessä, jolloin se julkaistaan Nuclear Blast Recordsin kautta. Julkaisemassaan tiedotteessa yhtye toteaa festivaalikauden päätteeksi tuntuvan hyvältä olla jälleen studiossa. Albumin luomisprosessi sujuu mainiosti ja ryhmä on luottavaisin mielin tekemässä jokseenkin erilaista äänitettä kuin kaksi edellistä pitkäsoittoa. Albumin varalle on luvassa yllätyksiä. Levyn äänitysvaiheesta osa on viety päätökseen Ranskassa sijaitsevassa Sound Suite Studiossa. Siellä purkitettiin kuoroja ja jonkin verran akustisia osuuksia. Nyt Sirenia jatkaa äänittämistä Morten Velandin omistamassa Audio Avenue Studiossa. Yhtyeen viimeisin, viides, albumi ilmestyi tammikuussa 2011 nimellä "The Enigma of Life".
Morten Velandin vuonna 2001 perustama Sirenia tunnetaan klassisen musiikin vaikutteita goottimetalliin fuusioivana yhtyeenä. Bändiin värvättiin uudeksi naislaulajaksi Ailyn, syntymänimeltään Pilar Giménez García, paikkaamaan Sirenian edellisenä äänenä tunnetun Monika Pedersenin. Pedersen erosi yhtyeestä vuonna 2007 laulettuaan vain yhdellä albumilla musiikillisten erimielisyyksien vuoksi. Ailyn on laulanut Sirenian kahdella viimeisellä albumilla; vuoden 2009 "The 13th Floor" -kiekolla ja viime vuoden "The Enigma of Life" -menestysalbumilla. Ryhmän viimeisin jäsen on soolokitaristi Jan Erik Soltvedt. Hän liittyi joukon jatkoksi huhtikuussa 2011.
Sirenia on:
- Morten Veland (laulu ja kitarat)
- Ailyn (laulu)
- Jan Erik Soltvedt (kitara)
- Jonathan A. Perez (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin sirenia. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.