Goottimetallia soittava norjalais–espanjalainen Sirenia julkaisee 28. kesäkuuta tämän "Perils of the Deep Blue" -albuminsa. Sillä kuultava "Seven Widows Weep" -kappale päätyi huhtikuussa musiikkivideoksi. Se kuvattiin Serbiassa Icode-tuotantotiimin kanssa, jonka apua Sirenia on aikaisemmissakin projekteissaan käyttänyt — sama taho toteutti Sirenian ensimmäiset kaksi musiikkivideota: "My Mind’s Eye" ja "The Other Side". Bändi on erittäin tyytyväinen tämänkin kertaiseen lopputulokseen ja toivoo myös faniensa nauttivan siitä. Klippi löytyy YouTubesta ja bändin nettisivuilta. Nuclear Blast Recordsin julkaisema "Perils of the Deep Blue" nauhoitettiin Morten Velandin johdolla. Miksaaminen ja masteroiminen tapahtui Oslossa Endre Kirkesolan toimesta.
Veland kertoi aikaisemmin tämän albumin sävellystyön kestäneen noin kaksi vuotta. Hän aloitti biisien säveltämisen jo ennen kuin edellinen levy, "The Enigma of Life", oli julkaistu. Valtaosa uudesta levystä nauhoitettiin miehen omassa studiossa, jossa työskentelemisestä hän pitää tuntiessaan sen inspiroivaksi, rennoksi paikaksi. Nauhoittaminen tapahtui osin myös Ranskassa Sound Suite studioilla. Siellä Sirenia on käynyt purkittamassa kaikkien aikaisempienkin levyjensä osia. Ranskassa nauhoitettiin ainakin yhtyeen musiikille ominaisia kuoro-osuuksia ja Velandin akustisen kitaran soittoa.
Albumin kansitaide on Anna Stokesin maalaama. Sitä ei oltu varta vasten tilattu tätä levyä varten, vaan se löytyi netistä. Morten Veland tykästyi kuvaan oitis ilmeisistä syistä johtuen. Kreikkalainen mytologia ja seireenit ovat aina kiehtoneet häntä.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin sirenia. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.