Metallimusiikki.net

Sonata Arcticalta "Live In Finland" -DVD lokakuussa.

  • Julkaistiin perjantaina 05.08.2011.
  • Luettu 1360 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen metalliryhmä Sonata Arctica uutisoi elokuun alussa aikovansa julkaista live-DVD:n, nimeltään “Live In Finland”, joka tulee kattamaan kokonaisen konserttitaltioinnin Oulun Club Teatrialta. Sonata Arctica soitti Teatrialla 15.4.2011. Tuolloin keikalla soitettiin klassikkoja, kuten “Full Moon” ja “Letter To Dana”, sekä sekalaisia raitoja uudelta studiolevyltä. DVD tulee tarjoamaan sekoituksen vanhaa ja uutta Sonata Arcticaa. Lisäksi pakettiin sisältyy bonus-DVD, jossa on yhteensä neljä biisiä Sonata Arctica -festivaalikeikalta vuoden 2009 elokuulta. Myösm usiikkivideot “Don’t Say A Word”, “Paid In Full” ja “Flag In The Ground” kuvagallerian kera ympätään levylle.

Livelevylle lisätään myös CD-levy. Sillä kuullaan festivaalikonsertista nauhoitettuja biisejä kahdeksan kapapletta. Bändin kosketinsoittaja Henrik Klingenbergin mukaan DVD:tä on koostettu ja editoitu läpi helteisen kesän. Tällä kertaa bändi halusi antaa faneilleen nähtäväksi shown yhtyeen kotimaasta Suomesta. Levylle laitettava Club Teatrian keikka on vuonna 2009 startanneen Days of Grays World Tour -kiertueen loppuvaiheita. Kiertueella yhtye soitti yli 180 keikkaa 40 eri maassa.

Sonata arctica julkaisee live-DVD:n satsina, joka sisältää yhteensä kaksi DVD-levyä. Aikaisemmin mainittujen materiaalien lisäksi sillä nähdään bonusmateriaalia, kuten kiertueesta kertovia dokumentteja ja DVD:n luomisprosessin esittely. DVD esittelee faneilleen kattavasti mitä bändi on viimeisten kahden vuoden aikana saanut tehtyä. Levy aiotaan julkaista 28. lokakuuta 2011.

Sonata Arctica on:

  • Tony Kakko (laulu ja kosketinsoittimet)
  • Elias Viljanen (kitarat ja taustalaulu)
  • Henrik Klingenberg (kosketinsoittimet ja taustalaulu)
  • Marko Paasikoski (basso ja taustalaulu)
  • Tommy Portimo (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri I. julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 0 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.