Metallimusiikki.net

Kuvassa Sonata Arctica vuonna 2009.Kuvassa Sonata Arctica vuonna 2009.

Sonata Arctica nauhoittaa keikkansa Oulussa.

  • Julkaistiin keskiviikkona 15.12.2010.
  • Luettu 1734 kertaa
  • Bändit:

Voimametallibändi Sonata Arctica uutisoi kuvaavansa keikkansa Oulussa seuraavaa DVD-julkaisuaan varten. Yhtye suunnitteli aikaisemmin purkittavansa konsertin Italian Milanossa DVD:lle, mutta keikka lykkääntyi kun kitaristi Elias Viljanen rikkoi kätensä. Nyt yhtye on varmistanut pääsevänsä vihdoinkin Milanoon, mutta samalla konserttitaltioinnin tekemisen todelliset kustannukset ovat käyneet ilmi. Sonata Arctica ei kykene kustantamaan kuvausta Italiassa, siksi Oulun keikka päätyy filmille. Erityisen tyyristä lystiä tulee olemaan pyroteknisten efektien käyttäminen — Italiassa ne maksavat 10 kertaa enemmän kuin muualla.

Sonata Arctica pahoittelee italialaisten faniensa puolesta ja suunnitteleekin hyvittävänsä tämän järjestämällä Milanon keikalle erikoisohjelmaa ja iloisia yllätyksiä. Oulun keikka kuvataan Club Teatrialla 15. huhtikuuta 2011. Keikalla soittaa myös Tarot. Huhtikuussa yhtye soittaa muitakin keikkoja eri puolilla Suomea. Sonata Arctica nähdään keväällä mm. Tampereella, Helsingissä, Lahdessa, Torniossa, Porissa, Seinäjoella, Turussa ja Joensuussa. Tammikuussa metallibändi osallistuu 70 000 Tons of Metal -heviristeilyssä musisoimiseen. Helmikuussa ryhmän Euroopan-kiertue käynnistyy.

Club Teatria sijaitsee Oulun Rautatienkadulla. Oulun keikalle perjantaina 15. huhtikuuta myydään ennakkolippuja Tiketistä 26 euron hintaan. Ovelta ostetut piletit ovat 30 euron arvoisia. Ikäraja on 15 ja 18 vuotta anniskelualueella. Teatrian ovet avautuvat esiintymisiltana kello 20 ja sulkeutuvat aamun pikkutunneilla.

Sonata Arctica on:

  • Tony Kakko (laulu ja kosketinsoittimet)
  • Elias Viljanen (kitarat ja taustalaulu)
  • Henrik Klingenberg (kosketinsoittimet ja taustalaulu)
  • Marko Paasikivi (basso ja taustalaulu)
  • Tommy Portimo (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.