Sonata Arcticalle kultaa ja albumilistan ykkössija
- Julkaistiin sunnuntaina 27.05.2012.
- Luettu 1698 kertaa
- Bändit: sonata arctica
Sonata Arctica teki sen taas. Yhtyeen uusi albumi "Stones Grow Her Name" meni suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja ylitti vajaassa viikossa kultalevyrajan. Kyseessä on jo yhdeksäs kerta kun suosittu yhtye palkitaan kultalevyllä kotimaassaan.
Kivet ovat kasvaneet kultaa, eli viime viikolla julkaistu ‘Stones Grow Her Name’ -albumimme on myynyt kultalevyyn oikeuttavan määrän. Tämä on huikea kunnia ja antaa meille voimia jaksaa jälleen kerran pitkän kiertueen läpi. Lämpimät kiitokset koko yhtyeeltä suomalaisille musiikin ystäville, jälleen kerran!
, iloitsee yhtyeen keulahahmo Tony Kakko.
"Stones Grow Her Name" -maailmankiertue lähtee liikkeelle eilen Madridista, Espanjasta. Euroopan festivaalikeikkojen lisäksi kokoonpano keikkailee kesällä myös Suomessa.
Sonata Arctica esiintyy:
- 8. kesäkuuta 2012: Saunan Lohtulöylyt (Pakkahuone & Klubi, Tampere)
- 30. kesäkuuta 2012: Tuska Open Air Metal Festival (Suvilahti, Helsinki)
- 27. heinäkuuta 2012: Qstock (Oulu)
- 28. heinäkuuta 2012: Tuhdimmat Tahdit (Nokia)
- 3. elokuuta 2012: Kokkola Rock Festival (Kokkola)
- 4. elokuuta 2012: Sotkamon Syke (Sotkamo)
- 11. elokuuta 2012: Jurassic Rock (Mikkeli)
Sonata Arctica on julkistanut Euroopan-kiertueen ensimmäinen osion. Kattava kiertue alkaa 3. marraskuuta Varsovasta, Puolasta. Päivitetty keikkalista löytyy Sonatan nettisivuilta osoitteesta www.sonataarctica.info.
Sonata Arctica on:
- Tony Kakko (laulu ja kosketinsoittimet)
- Elias Viljanen (kitara ja taustalaulu)
- Henrik Klingenberg (kosketinsoittimet ja taustalaulu)
- Marko Paasikoski (basso ja taustalaulu)
- Tommy Portimo (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin sonata arctica. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.