Metallimusiikki.net

Sonic Syndicate studioon ensi viikolla.

  • Julkaistiin lauantaina 02.01.2010.
  • Luettu 1390 kertaa
  • Bändit:

Ruotsalainen metalcorea ja melodista death metallia kilkattava Sonic Syndicate aikoo lähteä ensi viikolla uutta musiikkia nauhoittamaan. Bändi siirtyy studioon tuottaja Toby Wrightin kanssa nauhoittaakseen uuden albumiin julkaistavaksi jossain vaiheessa toukokuuta. Albumin julkaisee saksalainen Nuclear Blast Recordsin, joka toi ihmisten ilmoille Sonic Syndicaten edellisenkin levyn, syyskuussa 2008 julkaistun “Love and Other Disasters” -albumin. Uuden musiikkimateriaalin taltioimisen välissä bändi aikoo soittaa live-esiintymisiä. Ensimmäinen SS-miesten keikka vuonna 2010 on ajoitettu koettavaksi 27. helmikuuta yhtyeen kotikaupungissa Falkenbergissa. Metallibändin uralla koettiin viime vuoden syyskuussa jokseenkin historiallinen hetki, kun Sonic Syndicate perui ensimmäisen live-esiintymisensä tehtyään urallaan 300 onnistunutta keikkaa ilman esteitä. Peruuntunut keikka oli tarkoitus soittaa Saksan Kölnissä.

Sonic Syndicaten peruuntunut esiintyminen Saksan Kölnissä johtui yhtyeen keikkabussissa ilmenneestä teknisestä ongelmasta. Yhtye aikoo jossain vaiheessa yrittää uudelleen kölniläisten edessä esiintymistä. Elokuussa 2009 pelimannit kävivät viihdyttämässä pitkästä aikaa suomalaistakin fanikuntaa soittamalla konsertin Mikkelissä järjestetyn Jurassic Rock Festivalin suurella lavalla.

Yhtye julkaisi hiljattain uuden musiikkivideon. Videoklipiksi päätynyt biisi on kappale “Burn This City“. Sen kuvasi Revolver Film Companyn Patic Ullaeus, joka on aiemmin tehnyt musiikkivideoita muun muassa norjalaiselle Dimmu Borgirille sen tuoreimman albumin kappaleista. Sonic Syndicaten kappaleessa “Burn This City” kuullaan ensimmäistä kertaa 23-vuotiasta brittilaulaja Nathan James Biggsiä. Kyseinen biisi purkitettiin hiljattain Ruotsissa sijaitsevan Abyssin studiossa yhdessä toisen kappaleen kanssa. Molemmat kappaleet julkaistiin EP-levyllä “The Rebellion Pack”, jonka antiin päästiin tutustumaan marraskuun alussa. Metallibändin biisimateriaaliin voi tutustua yhtyeen virallisilla MySpace-sivuilla.

Sonic Syndicate on:

  • Nathan James Biggs (laulu)
  • Richard Sjunesson (laulu)
  • Roger Sjunnesson (kitara)
  • Robin Sjunnesson (kitara ja taustalaulu)
  • Karin Axelsson (basso ja taustalaulu)
  • John Bengtsson (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.