Modernia metallia soittava Sonic Syndicate tulee julkaisemaan maanantaina 9. marraskuuta eräänlaisen musiikkipaketin “The Rebellion Pack” -nimisen rautaisannoksen muodossa. Ruotsalaisyhtyeen mukaan tämä paketti sisältää viime vuonna julkaistun täyspitkän “Love And Other Disasters” -kiekon ohessa EP:n “Rebellion”, jossa on pari uutta kappaletta, sekä DVD-levyn täynnä kaikenlaista materiaalia. Kaikki nämä biisit sullotaan “The Rebellion Pack” -nimen alle. Sen sisältä löytyy hiljattain uuden vokalistin kanssa purkitetut kappaleet “Rebellion In Nightmareland” ja “Burn This City“. Jälkimmäisestä kappaleesta kuvattiin myös runsaasti Metallimusiikki.netissäkin huomiota saanut musiikkivideo. Sonic Syndicaten seuraaviin toimiin kuuluu uuden studioalbumin julkaiseminen ensi vuoden huhti-toukokuussa.
Sonic Syndicaten “The Rebellion Pack” -paketin sisältämät uudet kappaleet “Rebellion In Nightmareland” ja “Burn This City” ikuistettiin Ruotsin Pärlbyssä sijaitsevassa Abyss-studiossa. Näissä kappaleissa kuullaan bändiin elokuun lopussa liittynyttä Nathan J. Biggsiä uutena laulajana.
Yhtye lähti lokakuun viimeisenä päivänä ensimmäiselle Euroopan-kiertueelleen uuden vokalistinsa kanssa. Keikkaputki jatkuu ensi viikolla ja päättyy 15. joulukuuta. Reissun aikana Sonic Syndicate nähdään pääasiassa Euroopan alueen sydänmailla ja Ruotsissa, mutta ei Suomessa.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin sonic syndicate. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.