Teknistä death metallia soittava Soreption ilmoitti eilen vieneensä päätökseen seuraavan studioalbuminsa laulu- ja kitarasoolojen purkittamisen. Äänittäminen tapahtui tuottaja Tommy Rehnin seurassa Ninetone Records -studiossa. Kiekko aiotaan julkaista huhtikuussa 2013 nimellä "Engineering the Void". Se sisältää yhteensä kahdeksan englanniksi esitettyä kappaletta. Niiden nauhoittaminen käynnistyi edellisen vuoden puolella ja vokaaliosuuksien ikuistaminen alkuviikosta. Yhtye paljasti lokakuussa kiekkonsa kansitaiteen, oikealla puolella näkyvän Insane Visionsin palkkalistalla olevan Raphael Gabrion tekemän kuvituksen. Vuonna 2005 perustettu ruotsalaisyhtye toi edellisen, ensimmäisen, albuminsa maaliskuussa 2010. Tuolloin julkaistu debyyttialbumi "Deterioration of Minds" on puolen tunnin mittainen annos kalmametallia.
Soreptionilta ilmestyi ennen debyyttialbumiaan neljän biisin pituinen EP-lätty "Illuminate the Excessive", jonka soittolistan raitojen nimet ovat numerot väliltä 1–4.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin soreption. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.