Metallimusiikki.net

Sortokausi julkaisee debyyttialbuminsa huhtikuussa!

  • Julkaistiin perjantaina 08.02.2013.
  • Luettu 1574 kertaa
  • Bändit:

Sortokauden "Pelkotila"-albumin etukannessa valokuva tummahiuksisesta naisesta, joka katselee hädissään eteensä ylöspäin. Kuvan yläosassa Sortokauden logo mustalla.Julkaistaan 5.4.2013

Turkulainen metalliyhtye Sortokausi julkaisee "Pelkotila"-debyyttialbuminsa huhtikuun 5. päivä oman levy-yhtiönsä Aurastar Recordsin kautta. Albumi on tilattavissa ennakkoon ainakin Levykauppa Äxästä ja Swamp Musicista. Bändin tuore sekä ensimmäinen musiikkivideo kappaleesta "Poliittinen Murha" löytyy nyt YouTubesta. Videon ohjasi Heikki Oinonen. Ennen debyyttivideotaan Sortokausi latasi YouTubeen kuunneltavaksi 3,5 minuutin mittaisen "Aura"-biisin.

Death metal -miehiltä on esikoisalbumiaan valmistunut vuonna 2010 kuuden kappaleen mittainen EP-levy "Maailman synkällä reunalla". Se valittiin viime vuoden alussa kuukauden demoksi Imperiumissa.

"Pelkotila"-albumin kappaleet:

  1. Aistiharha
  2. Aura
  3. Poliittinen Murha
  4. Depressio
  5. Särkymätön
  6. Vaiettu Salaisuus
  7. Valtakunnan Uhrit
  8. Pelkotila
  9. Sydänkäyrä

Sortokausi on:

  • Marko Rokka (laulu)
  • Sauli Kodisoja (kitara)
  • Roope Lehto (kitara)
  • Juhana Heinonen (basso)
  • Janne Kodisoja (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.