Metallimusiikki.net

Spasmodic: "Carve Perfection".

  • Julkaistiin sunnuntaina 19.09.2010.
  • Luettu 1003 kertaa
  • Bändit:

Piirros kurttuisesta ihmisen naamasta, jota ommellaan langalla kuosiin. Kuvan vasemmassa yläkulmassa valkoisella Spasmodicin logo ja alaosassa vasemmalla, punaisella värillä lukee "Carve Perfection".Julkaistiin 16.9.2010

Ruotsalainen Spasmodic julkaisi juuri heinäkuussa ennakkomyyntiin laittamansa neljän biisin platan, EP-levyn “Carve Perfection”. Teos ilmestyi torstaina maailmanlaajuisesti. Levyllä kuultava aineisto on Spasmodicin edellisen demon saldoa, mutta ehostetussa muodossa. Levyn miksasi ja masteroi Lawrence Mackrory. Viime vuonna Suomessa Retaliatory Measuresin kanssa keikkoja tehnyt death metal -yhtye nauhoitti menneen kesän aikana seuraavaa EP-levyään varten uutta musiikkimateriaalia. Uusi levy, jota ei ole vielä tuotu yleisön ulottuville, on nimeltään “Mondo Illustrated”. Sillä tullaan kuulemaan ruotsalaisen black metallia soittavan Dark Funeralin kokoonpanosta tuttua Emperor Magus Caligulaa. Mies osallistui biisien sanoittamiseen ja niissä laulamiseen.

Spasmodic ei ole vielä julkaissut “Mondo Illustrated” -levyä. Levyllä kuullaan entistä Dark Funeralin laulajaa, joka musisoi kappaleissa “Wanda La Put” ja “Ugly Sad”. Caligulan studiorupeama hoidettiin pois päiväjärjestyksestä kesäkuussa 2010 sen jälkeen kun Spasmodic oli jo hoitanut omien instrumenttien purkittamisen. Torstaina esille tuodulta “Carve Perfection” -kiekolta löytyvän avausraidan, joka on samalla sen nimikkobiisi, voi kuunnella kokonaisuudessaan Spasmodicin MySpace-sivuilla. Yhtye solmi maaliskuussa 2009 julkaisusopimuksen Emrincin kanssa.

“Carve Perfection” -albumin kappaleet:

  1. Carve Perfection
  2. Cutting Room
  3. Snip Snip Sweetheart
  4. Self Starvation

Spasmodic on:

  • Alexander Högbom (laulu)
  • Johan Haglund (kitara)
  • Johan Kvastegård_ (kitara)
  • Tommy Haglund (basso)
  • Jimmy Holmgren (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.