Metallimusiikki.net

Spawn of Possessionilta "Incurso" keväällä.

Death metallia soittava Spawn of Possession tiedottaa seuraavan studiolevynsä julkaistavan nimellä "Incurso" Relapse Recordsin avulla. Yhtyeen kolmas pitkäsoitto tulee sisältämään yhdeksän uutta biisiä, sekä instrumentaalisen intron. Ne nauhoitettiin Ruotsissa Pama Studioilla yhdessä ääniteknikko Magnus "Mankan" Sedenbergin kanssa. Yhtye runoilee tarjoavansa uutukaisäänitteellään järkyttäviä riffejä ja monimutkaisinta sävellysjälkeä, jota se on uransa varrella kyennyt luomaan. Ryhmä suunnittelee lähtevänsä laajan Euroopan-kiertueen vietäväksi maaliskuussa 2012. Kiertue käsittää 26 keikkaa eri puolilla Eurooppaa, mutta Suomeen bändi ei vaikuta olevan tulossa. Kiertueella kulkee Spawn of Possessionin lisäksi Obscura, Gorod ja Exivious.

Vuonna 1997 perustetun ruotsalaisyhtyeen edellinen kiekko, ja järjestyksessä toinen sellainen, on heinäkuussa 2006 julkaistu "Noctambulant". Sen julkaisi Neurotic Records. Sekin nauhoitettiin Pama Studioilla, kuten myös debyyttialbumi. Pian "Noctambulant"-levyn ilmestymisen jälkeen yhtye lähti Euroopan-kiertueelle. Toukokuussa 2011 bändi uutisoi käyttävänsä Relapse Recordsin organisaatiota seuraavan levynsä julkaisemisessa. Levyllä kuullaan vokalistina Dennis Rondumia, joka liittyi joukon jatkoksi edellisen vuoden syyskuussa. Uudella albumilla kuullaan myös uutta rumpalia, Henrik Schönströmiä, joka otettiin joukon jatkoksi sen jälkeen kun edellinen pellinpaukuttaja erosi joulukuussa 2010.

Spawn of Possession on:

  • Dennis Röndum (laulu)
  • Jonas Bryssling (kitara)
  • Christian Müenzner (kitara)
  • Erlend Caspersen (basso)
  • Henrik Schönström (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.