Metallimusiikki.net

Steelwing: "Zone of Alienation".

  • Julkaistiin tiistaina 11.10.2011.
  • Luettu 750 kertaa
  • Bändit:

Piirros piikikkäästä monsterin luurangosta ja sen oikealla puolen seisovasta kyborgista. Kuvan yläosassa valkoisella värillä Steelwingin logo.Julkaistaan 27.1.2012

Ruotsalainen Steelwing julkaisee tammikuun aikana eri puolilla Eurooppaa seuraavan perinteistä heavy metallia sisältävän soittonsa, nimeltään "Zone of Alienation", NoiseArt Recordsin tuella. Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Belgiassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Ruotsissa kiekko ilmestyy paria viikkoa ennen muita maita. Metallibändi kertoo nauhoittaneen levyn Rikard Löfgrenin kanssa Leon Musicin tiloissa. Tuottaja onnistui tuomaan Steelwingin aidon soundin ja uusien biisien melodisuuden pinnalle. Näiden seikkojen uskotaan ilmenevän kuuntelijoille. "Zone of Alienation" on osittain lähitulevaisuudesta kertova konseptilevy. Levyllä kerrotaan tarinoita ihmiskunnasta, jonka rippeet ovat paenneet avaruuteen tuhottuaan kotiplaneettansa uskonsotien nimeen. Steelwing esittelee ihmiskunnan uudessa valossa asuttamassa muita planeettoja. Oikealla näkyvän kansitaiteen toteutti Dimitar Nikolov.

"Zone of Alienation" -albumin kappaleet:

  1. 2097 A.D.
  2. Solar Wind Riders
  3. Full Speed Ahead!
  4. Breathless
  5. Tokkotai (Wind of Fury)
  6. Zone of Alienation
  7. The Running Man
  8. They Came From The Skies
  9. Lunacy Rising

Albumi ilmestyy yhdeksän biisin standardiversiona ja yhdellä bonusviisulla täytettynä erikoispainoksena. Tammikuussa 2012 ryhmä lähtee kiertämään Eurooppaa yhdessä Grand Maguksen ja Bulletin kanssa. Steelwingin väki lupailee soittavansa debyyttialbumin klassikkojen lisäksi hieman uuttakin tuotantoa.

Steelwing on:

  • Riley (laulu)
  • Robby Rockbag (kitarat)
  • Alex Vega (kitarat)
  • Nic Savage (basso)
  • Oskar (rummut)

Bändi perustettiin Ruotsin Nyköpingistä ja Tukholmasta kotoisin olevien muusikkojen toimesta vuonna 2009. Yhtye on tähänastisen uransa aikana julkaissut yhden albumin ja voittanut Rock the Nation Award 2009 -bändikilpailun, johon osallistui Steelwingin lisäksi 1200 muutakin bändiä eri puolilta maailmaa. Kilpailun voittaminen toi yhtyeelle levytyssopimuksen NoiseArt Recordsilta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.