Vuodesta vuoteen melodisen metallin alhossa piehtaroiva Stratovarius -yhtye lähti hiljattain keikkailemaan Japaniin, jossa bändin kitaristi Timo Tolkki naputteli uutisen faneilleen. Kiertueen on tarkoitus päättyä perjantaina 25. päivä kuluvaa kuukautta Tokiossa, jossa bändin kiertueen viimeinen esiintyminen tehdään.
Tolkki kertoo ettei reissu alkanut kovin hyvin. Lentokentällä paljastui, että koneen ohjaamossa oli sattunut pienimuotoinen vahinko. Bensiiniä oli päässyt vuotamaan. Henkilökunta yritti saada tulenarat nesteet poistettua ohjaamosta, mutta se ei Tolkin mukaan onnistunut. Matkustajat siirrettiin pois koneesta ja sijoitettiin takaisin terminaaliin. Lentoyhtiö paikkasi tilanteen hankkimalla pikaisesti korvaavan lentokoneen — Tolkki joutui kuitenkin odottelemaan n. 2,5 tunnin ajan.
Kitaristi kertoo koneen nousuhetken olleen mahtava. Hän kirjoittaa katselleen hämmästyneenä koneen pilottien räpläillessään ohjaamon nappuloita ja vipuja. Mies kertoo tunnistaneensa osan säätimistä, sillä hänellä on kokemusta lentokonesimulaattorista. Hän paljastaa olleen todella hienoa, että hän pääsi seuraamaan koneen ohjaamossa sekä nousu- että laskuvaihetta. Hän on nyt entistäkin luottavaisempi ja uskoo lentokoneella lentämisen olevan todella turvallinen tapa matkustaa.
Mies saapui Japanin Osakaan aamupäivällä kello 11:00, eli pari tuntia myöhemmin kuin suunniteltiin. Osakassa on Tolkin mukaan mahtavaa, sillä paikalla on viiden tähden hotelleja, aikataulut pitävät paikkansa ja niitä noudatetaan, ihmiset ovat kohteliaita ja fanit kylvävät Stratovariuksen hepuille lahjoja. Kitaristi kummastelee sitä, että vaikka bändi oli Japanissa viimeksi yli vuosi sitten, he ovat nyt myyneet enemmän lippuja kuin silloin. Tällä kertaa Stratovariukselta ei ole edes ilmestynyt uutta albumia.
Tolkki mainitsee kirjoituksessaan kiertueen ensimmäisen live-esiintymisen sujuneen moitteettomasti, vaikkakin bändin jäsenet olivat hieman jännittyneitä tilanteesta. He eivät olleet keikkailleet lainkaan viimeisten seitsemän kuukauden aikana. Esiintymisen bänd iteki Big Cat -nimisessä paikassa, joka oli Tolkin mukaan lämpötilaltaan toiseksi kuumin paikka missä hän on ikinä soittanut. Lämpömittarin mukaan esiintymislavalla oli jopa 55 Celsius-asteen saunamainen ilmanala. Helteestä huolimatta keikka sujui hyvin ja Osakan fanit vastaanottivat Stratovariuksen lämpimästi tervetulleeksi. Kirjaimellisesti. Keikan jälkeen bändi jakoi jonkin verran nimikirjoituksia, jonka jälkeen he siirtyivät takaisin hotelliin syömään päivällistä yhdessä promoottorin kanssa. Kosketinsoittaja Jens Johansson onnistui nauttimaan jonkin verran liikaa alkoholia, josta Tolkki kirjoittaa seuraavasti:
I don’t know what the locals think when they hear in Japanese: ‘I want to fuck your dog’ or ‘I want to shit on your ancestors,’ but maybe they saw the humour. I certainly did and I can never get enough of this genius guy.
Aamulla Tolkki reissasi luotijunalla Tokioon, jossa hän antoi radiohaastattelun yhdessä Timo Kotipellon kanssa.
Stratovarius astui hiljattain helsinkiläisen Sonic Pumpin tiloihin, jossa se aloitti uuden albumin äänittämisen. Kiekon julkaisua odotetaan tapahtuvaksi vuoden 2008 alussa.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin stratovarius. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.