Metallimusiikki.net

Susperia: "We Are the Ones".

  • Julkaistiin lauantaina 08.10.2011.
  • Luettu 987 kertaa
  • Bändit:

Tummaa taustaa vasten läjä sileäksi kaluttuja ihmisten pääkalloja ryppäänä. Kalloläjän yllä Susperia-logo.Julkaistaan 11.11.2011

Norjalainen black metalliakin soittava Susperia julkaisee marraskuun 11. päivä uransa 10-vuotista taivalta juhlistavan kokoelma-albumin. Kokoelmakiekko on nimeltään "We are the Ones". Sillä kuullaan eräitä uudelleen nauhoitettuja Susperia-biisejä bändin uran varrelta. Niistä vanhimmat ovat vuoden 1999 demolevyltä. Lisäksi osa kappaleista on tulkittu täysin instrumentaalisesti. Mukana on myös aivan uusi massiivisen orkestraalisen osuuden täyttämä biisi. Susperia sisällyttää kokoelmalleen myös sen raidan, jolla ryhmä osallistui Euroviisuihin. Kyseessä on Susperian ensimmäinen julkaisu viimeisimmällä vokalistillaan Atheralla, joka pari vuotta sitten oli päättää päivänsä ennenaikaisesti saamansa sydänkohtauksen vuoksi.

Bändi äänitti tammikuussa 2011 uudelleen "Devil May Care" -kappaleen yhdessä tyttökuoron ja Mustiksen kanssa. Biisi valmistettiin noin kahdeksan vuotta sitten. Sen vuoksi alkuperäinen tyttökuoro osoittautui turhan iäkkääksi uusintaversiota varten. Tilalle hankittiin uuden sukupolven edustajia.

"We Are The Ones" -albumin kappaleet:

  1. We Are The Ones
    • Uusi kappale, joka sävellettiin Mustiksen kanssa vuonna.
  2. Devil May Care
    • Orkestraalinen versio vuodelta 2011. Alun perin vuoden 2004 "Unlimited"-levyltä
  3. The Bitter Man
    • Orkestraalinen versio vuodelta 2011. Alun perin vuoden 2002 "Vindication"-levyltä
  4. Cut From Stone
    • Orkestraalinen versio vuodelta 2011. Alun perin vuoden 2007 "Cut From Stone" -levyltä.
  5. Nothing Remains
    • Euroviisuehdokas vuodelta 2011.
  6. The Hellchild
    • Uudelleen nauhoitettu vuonna 2001. Alun perin vuoden 1999 demolta.
  7. Illusions Of Evil
    • Uudelleen nauhoitettu vuonna 2001. Alun perin vuoden 1999 demolta.
  8. Of Hate We Breed
    • Uudelleen nauhoitettu vuonna 2001. Alun perin vuoden 1999 demolta.
  9. The Coming Of A Darker Time
    • Uudelleen nauhoitettu vuonna 2001. Alun perin vuoden 1999 demolta.
  10. Behind Consecrated Walls
    • Demoversio vuodelta 1999. Aikaisemmin julkaistu "Predominance"-levyn Etelä-Korean-version bonuskappaleena.

Bändi julkaisi aikaisemmin kuluvana vuonna iTunesissa kappaleen "Nothing Remains" singlelohkaisuna. Kyseessä on ensimmäinen äänite, jossa Susperia käyttää Mustista syntetisaattorin soittajana.

Susperia on:

  • Athera (laulu)
  • Cyrus (kitara)
  • Elvorn (kitara)
  • Memnock (basso)
  • Tjodalv (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.