Metallimusiikki.net

Svartahrid: "Ex Inferi".

  • Julkaistiin sunnuntaina 07.03.2010.
  • Luettu 835 kertaa
  • Bändit:

Ruskeasävyinen piirros Svartahridin albumin "Ex Inferi" kansitaiteesta. Kuvassa näkyy laakso täynnä ratsumiehiä vaeltamassa kuin hyönteislauma ikään pakkassäällä. Kuvan vasemmassa yläkulmassa valkoisella värillä jonkinlainen viikinkiriimua muistuttava symJulkaistaan toukokuussa

Norjan Telemarkista kotoisin oleva Svartahrid julkaisee jossain vaiheessa toukokuuta 2010 uuden albumin “Ex Inferi” -nimisestä teoksesta. Kiekon julkaisuhetkeä ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta black metal –bändin väki tarjoaa päivämäärän odotusta helpottamaan kolme kokonaista kappaletta uudelta levyltä. Kuunneltavaksi asetettuihin kappaleisiin “March With Us”, “Veil Of Lies” ja “Scale Of Wort” voi tutustua bändin MySpace-sivuilla. Varsinaisen albumilevyn julkaisee Soulseller Records. Levy-yhtiö edustaa Svartahridin lisäksi mm. Ulverheimiä, Manipulatoria, Black Crucifixionia ja toukokuussa albumin julkaisevaa Thorniumia.

“Ex Inferi” on seuraaja tammikuussa 2008 valmistuneelle neljännelle albumille, levylle “Malicious pride”. Teos julkaistiin saman vuoden kesäkuussa. Uuden albumin taltioiminen päättyi joulukuussa 2009. Se masteroitiin tammikuussa 2010.

Svartahrid on:

  • Istar (laulu ja kitara)
  • Simen (kitara)
  • Forn (rummut ja syntetisaattori)

Bändi aloitti toimintansa vuonna 1994 Istarin ja Fornin toimesta. Pari vuotta myöhemmin yhtyeeseen liittyi syntetisaattoria soittamaan Bjoern ja basistiksi Ilvastar. Ensimmäisen demonsa ryhmä valmisti vasta vuonna 1998, kun nelikko taltioi kappaleet “Forthcoming storm” ja “Herskende i blod”. Debyyttialbumin bändi julkaisi itävaltalaisen Napalm Recordsin kautta “Forthcoming storm” -nimisen albumin muodossa. Äänitteen ilmestyttyä syntetisaattorivastaava päätti poistua yhtyeestä vedoten henkilökohtaisiin syihin. Bändi jatkoi toimintaansa triona. Vuonna 2001 yhtyeestä erosi Ilvastar. Hänet korvattiin Frank Ibergillä. Ilvastar ehti soittaa Svartahridin elokuussa 2000 nauhoittamalla “As the sunrise flickers” -albumilla. Tämänkin levyn julkaisi Napalm Recordsin väki, joka myöhemmin katkaisi välinsä ryhmään katsottuaan, ettei sen edustama metallimusiikki sovi levymerkin tyyliin. Soulseller Recordsk iinnostui yhtyeestä vuonna 2005. Sopimus kattaa useiden täyspitkien kiekkojen julkaisemisen Soulsellerin tuella. Bändiin kiinnitettiin Ibergin korvaavaksi kitaristiksi Simen elokuun -09 lopussa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.