Metallimusiikki.net

Svartahrid: "Malicious Pride".

  • Julkaistiin perjantaina 11.01.2008.
  • Luettu 721 kertaa
  • Bändit:

Norjalainen black metal -yhtye Svartahrid luo tällä hetkellä uutta albumiaan, jonka äänitystyöt ovat jo lähes valmiit. Uuden kiekon nimeksi valittiin “Malicious Pride”. Siitä tulee seuraaja yhtyeen aikaisemmin julkaisemalle “Sadness and Wrath” -opukselle. Bändi kertoo olevansa tähän mennessä taltioituun uuteen musiikkimateriaaliin hyvin tyytyväinen, sillä kiekko edustaa jälleen yhtä uutta musiikillista harppausta eteenpäin. Uusi albumi tulee olemaan Svartahridin uran järjestyksessä neljäs.

“Malicious Pride” -albumia äänitetään Akkerhaugen-studiossa. Levyn miksausvaiheen on tarkoitus käynnistyä seuraavien päivien aikana. Kiekon masteroimista ryhmä arvioi pääsevänsä työstämään tammikuun lopussa Strype Audio -studioilla.

Uusi albumi aiotaan julkaista Soulseller Recordsin kautta maaliskuun aikana. SR:n riveihin kuuluu Svartahridin lisäksi Repugnant ja Black Crucifixion.

Yhtyeen esikoisalbumi on vuonna 1999 julkaistu “Forthcomng Storm”. Sen seuraaja, “As the Sunrise Flickers”, ilmestyi vuonna 2001. Tuorein kiekko on viime vuoden puolella valmistunut “Sadness and Wrath”.

Svartahrid esiintyy:

  • 10. toukokuuta 2008: Festung Open Air (Bitterfeld, Saksa)
  • 15. elokuuta 2008: Barther Metal Open Air (Barth, Saksa)

Svartahrid on:

  • Istar (kitara ja laulu)
  • Forn (rummut)
  • Nidgrim (basso)

Bändi perustettiin yli 10 vuotta sitten Istarin ja Fornin toimesta. Vuonna 1996 kaksikko värväsi seuraansa pari uutta muusikkoa; Bjoernin syntikkaa soittamaan ja Ilvastarin basistin virkaan. Ensimmäisen demonsa ryhmä taltioi vuoden 1998 aikoihin, jolloin miehet marssivat Akkerhaugen Lydstudion syövereihin äänittämään kaksi kappaletta (“Forthcoming Storm” ja “Herskende I Blod”). Julkaistuaan demonsa Svartahrdille tarjottiin levytyssopimusta Napalm Recordsilta, jonka bändi hyväksyi.

Tammikuussa 1999 debyyttialbumi “Forthcoming Storm” äänitettiin Akkerhaugenin studiossa. Pian tämän jälkeen Bjoern päätti erota yhtyeestä, mutta häntä ei korvattu, vaan bändi jatkoi toimintaansa kolmikkona.

Vuoden 2000 elokuussa orkesteri äänitti jälleen. Vuorossa oli uusi albumi, “As the Sunrise Flickers”. Vuosi tämän jälkeen Ilvastar erosi ryhmästä — hänet korvattiin Frank Ibergilla. Villeimpien huhujen mukaan Ilvastar olisi vuoden 2003 kesäkuussa muutaman muun hepun kanssa murtautunut krematorioon, jossa he syyllistyivät raatojen häpäisyyn. Ilvastarin väitetään katkaisseen eräältä manan maille siirtyneeltä ihmiseltä pään irti ja ottaneen sen mukaansa. Ilvastarin väitetään kuulopuheiden mukaan saaneen teostaan kahden vuoden vankeustuomion.

Kolmannen studio-opuksensa miehet nauhoittivat vuonna 2003. Kiekon nimeksi annettiin “Sadness and Wrath”. Se julkaistiin vasta viime vuoden kesäkuussa Soulseller Recordsin kautta. Ennen uuden albumin ilmestymistä myös Frank Iberg erosi yhtyeestä. Hänet korvattiin vuonna 2004 basisti Nidgrimillä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.