Metallimusiikki.net

Symphony X: "The Serpent's Kiss" kuunneltavaksi.

  • Julkaistiin lauantaina 12.05.2007.
  • Luettu 901 kertaa
  • Bändit:

Viisipäisen Symphony X -yhtyeen jäsenet seisovat mustat vaatteet yllään maalaamatonta aaltopeltiseinää vasten. Miehillä pitkät hiukset, osalla myös viikset ja partaa.Melodista teknistä metallia

Progressiivista metallia soittava amerikkalainen Symphony X on julkaissut netissä uuden kokonaisen kappaleen, minkä nimi on “The Serpent’s Kiss”. Kappaleen voi kuunnella bändin MySpace-sivuilla. Nimi on suomennettuna “Käärmeen Suudelma”. Kappale kuullaan yhtyeen tulevalla “Paradise Lost” -albumilla, joka julkaistaan 26. päivä kesäkuuta Inside Out Musicin kautta. Kiekko ilmestyy tosin Japanissa jo päivää aikaisemmin JVC Victor Entertainment Inc.:in syövereistä. Albumin miksasi Soilworkin, Opethin ja Amon Amarthin kanssa samoissa merkeissä puuhaillut Jens Bogren ruotsalaisen Fascination Street Studioiden tiloissa.

Pitkäsoitto on jatkoa SX:n vuonna 2002 julkaisemalle “The Odyssey” -levylle.

“Paradise Lost” -albumin kappaleet:

  1. Oculus ex Inferni
  2. Set the World on Fire (The Lie of Lies)
  3. Domination
  4. The Serpent’s Kiss
  5. Paradise Lost
  6. Eve of Seduction
  7. The Walls of Babylon
  8. Seven
  9. The Sacrifice
  10. Revelation (Divus Pennae ex Tragoedia)

Bändi on viimeistellyt uuden Etelä-Amerikkaan ja Meksikoon tähdätyn kiertueensa aikataulun. Yhtye joutui perumaan Venezuelan suuntaan kaavaillun live-esiintymisen maan sisäisten ongelmien vuoksi.

Bändi esiintyy Etelä-Amerikassa ja Meksikossa:

  • 12. kesäkuuta: Teatro Caupolican (Santiago, Chile)
  • 13. kesäkuuta: Teatro Flores (Buenos Aires, Argentiina)
  • 14. kesäkuuta: Opinião (Porto Alegre, Brasilia)
  • 15. kesäkuuta: Lapa Multishow (Belo Horizonte, Brasilia)
  • 16. kesäkuuta: Via Funchal (São Paulo, Brasilia)
  • 17. kesäkuuta: Tropical (Manaus, Brasilia)
  • 19. kesäkuuta: Palacio de los Deportes (Bogotá, Kolumbia)
  • 22. kesäkuuta: Teatro Nacional (Monterrey, Meksiko)
  • 23. kesäkuuta: Salon 21 (Mexico City, Meksiko)
  • 24. kesäkuuta: La Feria Internacional (San Salvador, El Salvador)

Bändin rumpali Jason Rullosta tuli yllättäen ylpeä isä viime kuussa, sillä 20. päivä huhtikuuta miehen vaimo synnytti poikalapsen. Vauvan nimeksi annettiin Jayden Xavier Rullo.

Symphony X aikoo tehdä heinä-elokuun puolella lukuisia keikkoja Pohjois-Amerikassa yhdessä Sanctityn ja Echoes Of Eternityn kanssa. Sen jälkeen bändi rantautuu tänne Eurooppaan, jossa Symphony X:n toimenkuvaan kuuluu Dream Theater -yhtyeen lämmittely live-keikoilla.

Bändi joutui perumaan viime vuoden kesällä joukon keikkoja Euroopassa, sillä bändin basistilla diagnosoitiin Crohnin tauti. Tauti on krooninen ja tulehduksellinen suolistosairaus, joka ei tartu. Se johti miehen leikkaussalin pöydälle, josta hän tosin on jo ehtinyt toipua täysin.

Symphony X on:
  • Russell Allen (laulu)
  • Michael Lepond (basso)
  • Michael Pinnella (kosketinsoittimet)
  • Michael Romeo (kitara)
  • Jason Rullo (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.