Metallimusiikki.net

Tank: "War Machine".

  • Julkaistiin lauantaina 16.10.2010.
  • Luettu 982 kertaa
  • Bändit:

"War Machine" -albumin etukannessa näkyy suuri panssarivaunu tulimyrskyssä ja mustaa maata vasten. Vasemmassa yläkulmassa on Tank-logo hohtavin ja rautaisin kirjaimin. Alaosassa lukee punertavalla värillä ja goottityylisellä fontilla levyn nimi.Julkaistaan 25.10.2010

Brittibändi Tank kertoi eilen aikovansa ripotella nettisivuilleen näytebiisejä tulevan studioalbuminsa kaikista kappaleista. Joka päivä yksi “War Machine” -albumin biiseistä asetetaan Tankin kotisivuille kuunneltavaksi. Ensimmäisenä vuorossa on näyteversio kappaleesta “Judgement Day”. Kappaleiden näyteversiota ilmestyy päivittäin siihen tahtiin, että ensi viikon sunnuntaina kaikki niistä on julkaistu. Sen jälkeen albumi ilmestyy, sillä teos on suunniteltu julkaistavaksi täällä Euroopassa maanantaina 25. lokakuuta ja Yhdysvalloissa 7.12. Power metallia tekevä yhtye esittelee tulevalla albumilla kolme uutta jäsentä, joista yksi on entinen Bruce Dickinsonin soitinyhtyeen basisti Chris Dale.

Tankin “War Machine” julkaistaan eurooppalaiselle fanikunnalle Metal Mind Productionsin voimin ja Yhdysvalloissa MKD-levymerkin kautta. Teoksesta ilmestyy erikoisversio Japania varten varustettuna kahdella sellaisella bonuskappaleella, joita ei tulla kuulemaan muilla albumista tehtävillä versioilla.

“War Machine” -albumin kappaleet:

  1. Judgement Day
  2. Feast Of The Devil
  3. Phoenix Rising
  4. War Machine
  5. Great Expectations
  6. After All
  7. The Last Laugh
  8. World Without Pity
  9. My Insanity

Vuodesta 1980 lähtien toiminut Tank julkaisi edellisen kerran musiikkia albumillisen verran vuonna 2002. Tuolloin ilmestyi Tankille tyypilliseen tapaan nimetty “Still At War”. Bändi on uransa ensimmäisiä levyjä lukuun ottamatta runoillut levyilleen militaristisia nimiä, kuten “This Means War”, “Honour & Blood” ja “Tank”.

Tank on:

  • Doogie White (laulu)
  • Mick Tucker (kitara)
  • Cliff Evans (kitara)
  • Chris Dale (basso)
  • Dave “Grav” Cavill (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.