Metallimusiikki.net

Tarjalta ensimmäinen livesooloalbumi elokuussa

  • Julkaistiin perjantaina 15.06.2012.
  • Luettu 1486 kertaa
  • Bändit: ,

earMUSIC tiedottaa julkaisevansa Tarja Turusen ensimmäisen livesooloalbumin elokuun 24. päivä. Siltä lohkaistaan johtosingleksi uutta tuotantoa edustava "Into The Sun". Saksan Hampurista käsin operoiva earMUSIC on Edeliin kuuluva rokkilinjan levy-yhtiö. Se tulee julkistamaan maailmanlaajuisesti Tarjan "Act I" -nimisen kiekon Blu-rayna, tupla-CD:nä sekä tupla-DVD:nä. Livelevyllä nähdään teatraalisia esiintymisiä Argentiinasta. Pääosa sisällöstä videoitiin maaliskuussa 2012 kahden illan aikana Argentiinan Rosariossa sijaitsevan Teatro El Circulon keikoilta. Mukana on runsaasti ekstroja, videota ja valokuvia. Kuten julkaisun nimikin kertoo, "Act I" on ensimmäinen osa livekiekkojen sarjasta. Sarjaa tullaan täydentämään myöhemmin. Fanit voivat seurata Tarjan toimia osoitteessa www.tarja-act1.com sijaitsevalta sivustolta.

Kuvassa Tarja Turunen spottivalojen edustalla mustaan leninkiin pukeutuneena ja toinen käsi ilmaan ojennettuna.
Kuva: Ignacio Cángelo.

earMUSIC katsoo "Act 1" -julkaisun tarjoavan rahan edestä vastinetta kenelle tahansa Tarja-fanille. Mukana on artistin parhaimpia soolokappaleita, Nightwish-klassikoita ja muutamia covereitakin, kuten Andrew Lloyd Webberin tunnetun "The Phantom Of The Opera" -rallin rokkaava tulkinta. Tarja tulkitsee myös Gary Mooren biisin "Over The Hills and Far Away". Varsinaiset live-esiintymisen taltioinnit kuvattiin HD-tekniikalla. Tällä hetkellä Tarja valmistaa seuraavaa sooloalbumiaan. Sen ensimmäinen sinkkubiisi on livekiekollakin kuultava "Into The Sun". Sopraano aloitti soolouransa vuonna 2004. Lisäksi hän toimi metallibändi Nightwishin kasvoina ja äänenä yhdeksän vuotta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.