Metallimusiikki.net

Kuvassa Tarja Turunen vuonna 2011. Kuvan otti Paul Harries.Kuvassa Tarja Turunen vuonna 2011. Kuvan otti Paul Harries.

Tarja Turuselta uusi bändi: Harus.

  • Julkaistiin lauantaina 13.08.2011.
  • Luettu 1321 kertaa
  • Bändit:

Soolouralle siirtynyt Tarja Turunen kertoi eilen uuden musiikillisen ryhmänsä nimen. Bändin nimeä ei haluttu kertoa ennen kuin se oli tradition mukaan kastettu kuten vastasyntyneen lapsen kohdalla on Suomessa tapana tehdä. Harus-niminen yhtye sai alkunsa jo vuonna 2006. Nyt on tullut aika esitellä bändi maailmalle. Harus on suomenkielinen termi, jolla viitataan laivan mastoa tukevaa köyttä tai narua. Tämän nimen Turunen kertoo olevan osuva, sillä bändissä on neljä tasavertaista jäsentä, neljä erilaista taustaa, joilla sidotaan moderni, kokeellinen ja klassinen musiikki yhteen. Aikaisemmin huhtikuussa Turunen julkaisi soolouransa viimeisimmän singlelevyn, nimeltään “Underneath”, joka sisältää kolme biisi. Vain digitaalisesti julkaistu single tarjoaa kuunneltavaksi kaksi aikaisemmin julkaisematonta tulkintaa balladimaisesta “Underneath”-kappaleesta, sekä espanjaksi lauletun biisin, joka ei sisälly Tarjan aikaisemmin ilmestyneelle albumille.

Tarja Turunen aloitti Tarja-nimisen bändinsä kanssa Euroopan-kiertueen kesällä bändinsä kanssa. Keikka bändiin kuuluu rumpali, kosketinsoittaja, basso, kitaristi ja sellisti. Selloa soittaa entinen Apocalyptican ja nykyinen Hevein-ryhmässä vaikuttava Max Lilja. Kitaristina kuullaan entistä Farmer Boysin Alex Schollpia, basistina puolestaan Kevin Chownia ja kosketinsoittajana Christian Kretschmaria. Rumpalina toimii Masterplanin sekä Savage Circuksen joukoissa soittavaa Mike Terranaa. Bändi soitti Suomessa edellisen kerran 23.7. Saimaa Open Airissa. Huhtikuussa Tarja esiintyi parituntisessa MTV3:n kuvaamassa Idols Tekee Hyvää -tapahtumassa.

Harus on:

  • Tarja Turunen (laulu)
  • Kalevi Kiviniemi (urut)
  • Marzi Nyman (kitara)
  • Markku Krohn (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.