Metallimusiikki.net

Tärpäth: "Delivered To Devastate"

  • Levyarvostelu julkaistiin lauantaina 04.05.2013.
  • Luettu 1348 kertaa
  • Bändit:

Musta tausta, jota vasten valkoisella värillä piirrettynä erilaisia leikkausoperaatiota suorittavia ihmishahmoja.Julkaistiin 23.5.2012

Tärpäth on Etelä-Pohjanmaalta tuleva rässimetallia soittava yhtye. Alunperin bändi on kasattu jo vuonna 2004, ja nykyinen kokoonpano on ollut kehissä vuodesta 2006. Tyyliksi hemmot kuvailevat Slayerin ja punkin ristisiitosta. Tässä on kyseessä bändin kolmas julkaisu. Kuunnellaanpa!

Tässä on kyseessä rupiset autotallisoundit ja alkukantainen meno. Enempi tämä kuulostaa punkilta kuin Slayerilta. Soittaminen hoidetaan kuitenkin mallikkaasti, ja vuosien yhteisen taipaleen kyllä kuulee tästä kohkauksesta. "Hate ‘em All" runttaa aloitusbiisiä paremmin, eikä tässä juuri suvantokohtia ole. Biisin hieman hitaampi osio kuulostaa mellevältä, ja bändin ehkä kannattaisikin hieman hillitä nopeuttaan.

Olisi myös hauska kuulla, mihin bändi pystyisi, paremmassa studiossa, sillä "lo-fi" meininki ei juuri paranna musiikin uskottavuutta. Ainakaan minun mielestäni.
"Ultra-Violence" on myös kunnon mättöä, ja tuo hyvin esiin bändin parhaat puolet, eli järjettömän energian ja kaikkensa antavan omistautumisen. Biisit ovat toisaalta melko samankaltaisia. Ehkä pientä variointia voisi harrastaa. Kuitenkin tässä on aggressiivisin asennelevy, jota olen pitkään aikaan kuulut.

"Delivered To Devastate" -albumin kappaleet:

  1. Deathing Thräsh
  2. Hate ‘em All
  3. Venomous Sodomy
  4. Vomit Burst
  5. Ultra-Violence
  6. Kurmootus
  7. Shotgun Lobotomy, Chainsaw Surgery
  8. Shall We Thräsh?
  9. R.I.P

Tärpäth on:

  • Eddie Van Hell (laulu, kitara)
  • Janus Sodoma (kitara)
  • R.Morbid Diarrhea (basso)
  • Vlad Violator (rummut)
Tietoa julkaisusta

Levyarvostelussa annettiin pisteet 3/5. Metallimusiikki.netin Jouni Kautto julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.