Metallimusiikki.net

The 69 Eyes: "Perfect Skin".

  • Julkaistiin tiistaina 10.10.2006.
  • Luettu 926 kertaa
  • Bändit:

Kotimainen The 69 Eyes , joka kääntyi joitakin vuosia sitten perinteisestä rokkenrollia soittavasta yhtyeestä goottibändiksi, on laittanut uuden singlen “Perfect Skin” nettisivuilleen kuunneltavaksi. Kyseinen kappale kuullaan bändin tämän vuoden lopussa tai viimeistään ensi vuoden alussa julkaisemalla “Angels”-nimisellä albumilla.

The 69 Eyes äänittää tällä hetkellä studiossa Hiili Hiilesmaan ja Johnny Lee Michaelsin kanssa bändin tulevaa “Angels”-albumia, joka on tarkoitus julkaista joko tämän vuoden lopussa tai ensi vuoden tammikuussa. Levy julkaistaan Virgin/EMI:n kautta.

Bändi laittoi nettisivuilleen kuunneltavaksi single-julkaisun “Perfect Skin”, joka tullaan julkaisemaan kaupallisen versiona tämän vuoden lopussa tai sitten ensi vuoden alussa (riippuu maasta). Singlen kaupallinen versio sisältää “Perfect Skin” -biisin lisäksi kappaleet “Devils”, “Christina Death” ja “I Just Want to Have Something to Do” (joka on muuten alunperin The Ramonesin biisi).

The 69 Eyes tekee musiikkivideon “Perfect Skin” -kappaleesta ohjaaja Ralf Strathmannin kanssa kuluvan kuukauden puolivälissä. Video kuvataan Hollywoodissa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 0 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.