Metallimusiikki.net

The Amenta: "n0n".

  • Julkaistiin lauantaina 12.07.2008.
  • Luettu 621 kertaa
  • Bändit:

The Amenta -bändin "n0n"–albumin kansikuva. Kuvassa näkyy vihreässä valossa kuvattuina televisioruutuja, joiden keskellä bändin pyramidia muistuttava kolmiulotteisuuteen taipuva logo ja sen päällä valkoisella versaalitekstillä bändin nimi. Logon allAlbumi ulos 20. lokakuuta

Australian industrial metal -yhtye The Amenta kielii tietoja tulevasta studio-opuksestaan, jota bändi on luonut Sydneyn The Vault Studioilla tuottaja Lachlan Mitchellin seurassa. Kiekko masteroitiin kengurumaan ykkösnimeksi alallaan tituleeratun Steve Smartin toimesta Studio 301:n tiloissa. The Amenta kastoi uuden luomuksensa nimeksi “n0n” ja kertoo ahtaneensa sille sellaista extreme metallia, joka yhtyeen mukaan vie äänen tuottamiseen käytettävän nykyteknologian äärirajoille. Albumi on seuraaja neljä vuotta sitten julkaistulle “Occasus”-opukselle. “n0n” sisältää tusinan verran biisejä, mutta yhtye vihjaa jokaiseen kappaleeseen nauhoitetun yli 100 ääniraitaa.

The Amenta kertoo “n0n”-levyn antavan aiheen määritellä extreme-musiikin uudelleen. Yhtye on pyrkinyt luomaan uusia ideoita, konsepteja, ääniä ja tekniikoita tyytymättä tekemään ponnetonta itsensä toistamista, kuten monet muut bändit tekevät. Levyä bändi nauhoitti kolmessa eri maassa ja seitsemässä eri studiossa. “n0n”-albumilla vierailee läjä muusikoita ja artisteja, joiden joukossa on kaksi rumpalia, kuusi vokalistia ja pari basistiakin. Kiekolla musisoi mm. Akercocken remmistä tuttu Jason Mendonca ja Sir Alicen Alice Daquet, sekä Ruins-yhtyeen Alex Pope. Yhtyeen levy-yhtiö kertoo kiekon kappaleiden olevan sanoituksellisesti kuin nykyaikainen uutislähetys, joka kertoo kaunistelemattoman totuuden tästä päivästä — tarinoita itsemurhapommittajista, tuhosta ja turmiosta.

Bändin tuorein tekele tullaan julkaisemaan Listenable Recordsin kautta 20.10.2008.

“n0n”-albumin kappaleet:

  1. On
  2. Junky
  3. Vermin
  4. Entropy
  5. Slave
  6. Whore
  7. Spine
  8. Skin
  9. Dirt
  10. Atrophy
  11. Cancer
  12. Rape

Debyyttialbumi “Occasus” palkittiin vuonna 2004 Kerrang!-musiikkilehden toimesta vuoden parhaaksi tulokasbändin luomukseksi. Albumi sisältää varsinaisen musiikki-iskun lisäksi multimediaesityksen, johon kuuluu promovalokuvia, sanoituksia ja kappaleita digitaalisessa muodossa julkaistulta “Soundtrack To A Hidden Heart” -nimiseltä ambient-albumilta. The Amentan albumi julkaistiin uusintapainoksena viime vuonna ja varustettiin neljällä bonusvärssyllä.

The Amenta on:

  • Re (laulu)
  • Dis (kosketinsoittimet)
  • En (kitara)
  • Un (basso)
  • De (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.