Metallimusiikki.net

The Arcane Order: Kasper Kirkegaard remmiin.

The Arcane Order -ryhmittymän jäsenet, eli neljä mieshenkilöä, seisovat rupuisessa huoneessa, jonka seinäkivet likaiset ja saastaiset. Yhdellä miehellä on päässään lippalakki.The Arcane Order

Nuori tanskalainen The Arcane Order tiedottaa nettisivuillaan julkaistussa uutisessa, että bändi on erittäin iloinen kitaristi Kasper Kirkegaardin värväytymisestä yhtyeen vakituiseksi jäseneksi. Kirkegaard on tuttu mies myös Submission-ryhmästä. Bändin laulaja Kasper Thomsen (Raunchy) ja kitaristi Flemming C. Lund (Invocator, ex-Autumn Leaves) kertovat Kaperin auttaneen bändiä sen ensimmäisistä live-esiintymisistä lähtien. Heistä tuntui vain luonnolliselta pyytää Kasperia liittymään bändin vakituiseen kokoonpanoon. Miehet ylistävät Kirkegaardin olevan luonteeltaan mahtava heppu, mutta soittavan instrumenttiaan myös vallan mainiosti. TAO:n väki odottaa kuumeisesti pääsevänsä keikkailemaan uuden kitaristinsa kanssa.

Rumpali Morten Løwe tulee ottamaan osaa kreikkalais-saksalaisen Nightrage-bändiin, kun kerran yhtye lähtee keikkailemaan Mnemic-ryhmän kanssa touko-kesäkuussa. Mortenin kiertäminen toisessa bändissä ei TAO:n väen mukaan ole ongelma eikä se hidasta yhtyeen toimintaa. Kun rumpali palaa takaisin sinne minne hän kuuluu, bändi aloittaa työstämään uusia biisejä tulevaa albumia varten. Albumi on tarkoitus äänittää syyskuussa 2007 yhdessä Jacob Hansenin kanssa.

The Arcane Orderin debyyttialbumi, “The Machinery of Oblivion”, julkaistiin elokuussa 2006 Metal Blade Recordsin kautta.

“The Machinery of Oblivion” -albumin kappaleet

  1. Prologue: The Machinery of Oblivion
  2. Infinite Ghost Anathema
  3. The Superior Collision
  4. In A Hail Of Deadly Bullets
  5. Servants Of A Darker World
  6. Bloodlust
  7. A Sevenfold Condemnation
  8. Breathe The Poison
  9. Flames Of Liberation
  10. The Sanity Insane

The Arcane Order on:

  • Kasper Thomsen (laulu)
  • Flemming C. Lund (kitarat)
  • Boris Tandrup (basso)
  • Morten Løwe Sørensen (rummut)
  • Kasper Kirkegaard (kitara)

Yhtye perustettiin vuonna 2000 Flemming C. Lundin (kitara) toimesta. Lundinin edellinen bändi, Autumn Leaves, oli nimittäin tuohon aikaan hajoamispisteessä. Sen jälkeen kun AL hajosi kesällä 2000, Flemming päätti liittyi Invocator-yhtyeeseen, mutta työsti kuitenkin samanaikaisesti biisejä myös The Arcane Order -projektiaan varten. Koska miehellä oli vuorokaudessa liian vähän tunteja käytettävänä, TAO:n aktiivisuustaso pysyi matalana. Parin ensimmäisen vuoden aikana ei sattunut juuri mitään.

Vuonna 2003 Lundin kiinnostui TAO:sta uudelleen. Hän ryhtyi luomaan paljon uutta musiikkimateriaalia bändiä varten, aloittipa myös bändin muiden jäsenten metsästyksen. Basistiksi löytyi Borus Tandrup, joka oli aikaisemmin soittanut Lundinin kanssa Autumn Leavesin riveissä. Rumpaliksi värvättiin 20-vuotias Morten Løwe Sørensen. Laulupuolta hoitamaan hankittiin eräs Ruotsissa tunnettu laulaja.

Kesäkuussa 2004 bändi astui Jacob Hansen Studioilla, jossa yhtye äänitti promojulkaisun. Miehet halusivat viimeistellä julkaisun lauluosuudet Ruotsissa hieman myöhemmin, mutta siinä vaiheessa kun laulupuolta ei oltu saatu valmiiksi seitsemän (7) kuukauden kuluttua kiekon äänityksestä, bändi erotti aikaisemmin värvämänsä ruotsalaisen laulajan. Toukokuussa -05 laulut laulettiin ja purkitettiin. Ensimmäinen promo valmistui.

Promootiojulkaisu toi bändille huomionosoituksia useista eri levy-yhtiöistä. The Arcane Order solmi syyskuussa 2005 sopimuksen MBR:n kanssa, jonka jälkeen ryhmän jäsenet reissasivat jälleen Hansenin studioilla äänittämään huhtikuussa 2006 esikoisalbumiaan. “The Machinery of Oblivion” syntyi.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.