Metallimusiikki.net

The Embodied Pure Legend Recordsille.

  • Julkaistiin perjantaina 26.08.2011.
  • Luettu 698 kertaa
  • Bändit:

Ruotsalainen death/thrash metallia takova The Embodied solmi äskettäin debyyttialbuminsa julkaisemista varten levytyssopimuksen Pure Steel Recordsiin kuuluvan alamerkin, Pure Legend Recordsin, kanssa. The Embodiedin samanniminen pitkäsoitto tullaan julkaisemaan lokakuussa 2011. Sen julkaisuajankohtaa ei ole vielä kerrottu. Teos nauhoitettiin Ruotsissa Andy La Rockquen valvonnassa Sonic Train Studioilla. Levyllä kuullaan viisi aivan uutta viisua, sekä parin vuoden päivät sitten nauhoitettuja raitoja neljä kappaletta. The Embodiedin mukaan levytyssopimuksen saaminen on unelmien täyttymys ja sen avulla bändi pystyy täyttämään lisää unelmiaan.

Aikaisemmin yhden demoasteisen EP-levyn julkaissut ruotsalaisyhtye kokee Pure Legend Recordsin olevan ammattitaitoinen lafka, jonka kanssa yhteistyön harjoittamista bändi odottaa. Nuori Pure Steel Records on saksalainen levy-yhtiö, joka on erikoistunut edustamaan hard rockin, progen, doomin ja muiden raskaan musiikin tekijöitä. Sen bändikokoelmaan kuuluu tällä hetkellä vain The Embodied ja suomalainen Stargazery, jonka debyyttialbumin "Eye on the Sky" se julkaisi keväällä 2011. Levy-yhtiön mukaan aikaisemmin elokuussa kiinnitetty The Embodied tekee melodista ja ajoittain hyvin raskasta metallimusiikkia. Sen johdosta bändi sopii erinomaisesti levymerkin bändikokoelmaan.

The Embodied on:

  • Marcus Thorell (laulu)
  • Jonathan Mortensen (kitara)
  • Christoffer Melin (kitara)
  • Agust Ahlberg (basso)
  • Axel Janossy (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.