Metallimusiikki.net

The Famine: "The Architects of Guilt".

  • Julkaistiin sunnuntaina 26.12.2010.
  • Luettu 819 kertaa
  • Bändit:

"The Architects of Guilt" -albumin etukannessa valokuva paavin hiippa päässä seisovasta miehestä, joka on vitivalkoisiin pukeutunut. Hahmolla käsissä kuraiset kepit. Miehen suusta valuu rihmoja.Julkaistaan 15.2.2011

Yhdysvaltojen Teksasista käsin toimiva The Famine tiedottaa tuovansa helmikuussa 2011 esiin uuden studioalbumin. Helmikuuta odotellessa yhtyeen aikaisempaa tuotantoa voi käydä kuuntelemassa The Faminen omilla MySpace-sivuilla. Ilmestyvä kiekko on seuraaja kahden vuoden takaiselle “The Raven and the Reaping” -albumille. Death metallia sisältävä uutukainen sai nimekseen “The Architects of Guilt”. Levyn äänityshommat päättyivät syyskuun alussa. Kiekon tuottajana toimi D. Braxton Henry ja sen miksasi Triviumille ja Devildriverille töitä tehnyt Jason Suecof. “The Architects of Guilt” tullaan julkaisemaan SolidState Recordsin toimesta.

Yhtye luonnehtii uutta luomustaan entistä nopeammaksi, teknisemmäksi, epämiellyttävämmäksi ja energisyydellä ja aggressiivisuudella ladatuksi. The Famine muistuttaa, ettei sitä ole perustettu voittamaan suosituimmuuskilpailuja, vaan luomaan raakaa death metallia.

“The Architects of Guilt” -albumin kappaleet:

  1. The New Hell
  2. Ad Mortem
  3. We Are The Wolves
  4. Turner Classic Diaries
  5. Bigger Cages, Longer Chains!
  6. The Crown and The Holy See
  7. VII The Fraudulent
  8. A Pavement Of Good Intentions
  9. A Fragile Peace
  10. Pyrithion House
  11. To The Teeth

The Faminen kokoonpanossa tapahtui tammikuussa muutos, kun bändin laulaja Chris “Kris” McCaddon poistui remmistä. Basistina toiminut Nick Novell vaihtoi instrumenttinsa suun soittamiseen. Mies on vaikuttanut The Faminessa vuodesta 2008. Bändin uudeksi bassokitaristiksi kiinnitettiin Saboteurin ja The Monarchin joukoissa toimiva Jon Richardson.

The Famine on:

  • Nick Nowell (laulu)
  • Andrew Godwin (kitara)
  • Jonny “Christmas” Richardson (basso)
  • Mark Garza (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.