Metallimusiikki.net

The Generals: "Stand Up Straight".

  • Julkaistiin torstaina 01.10.2009.
  • Luettu 883 kertaa
  • Bändit:

The Generalsin studioalbumin etukannessa vaaleansininen tausta, joka muistuttaa savua. Kuvan keskellä jonkinlainen pääkallosymboli jonka laidoilla kuin laakerinledhet ja alaosassa The Generalsin logo. Logon alla albumin nimi pienellä präntillä.Julkaistaan 7.11.2009

Ruotsin The Generals aikoo aloittaa levytysuransa julkaisemalla marraskuun alussa debyyttialbuminsa “Stand Up Straight” maanmiestensä miehittävän levy-yhtiö Metalcentral Recordsin kautta. Albumi nauhotiettiin tuottaja Tomas Skogsbergin seurassa Sunlight Studioilla ja sen kansitaiteen toteutti Bathorylle, King Diamondille ja legendaariselle At The Gatesille samoja töitä tehnyt Kristian Wåhlin. Metalliryhmän debyyttialbumilla kuultavat kappaleet “One Eye Red” sekä “Blessing In Disguise” on mahdollista kuunnella jo nyt The Generalsin virallisilta MySpace-sivuilta. Lisäksi esikoisalbumilla kuultava biisi “Punchline” tullaan kuulemaan ruotsalaisen radio-ohjelma P3 Rockin taajuudella sekä nettisivuilla tänään torstaina.

Vuonna 2002 toimintansa aloittanut The Generals solmi levytyssopimuksen ruotsalaisen nettilehtenäkin toimivan Metalcentral Recordsin kanssa elokuun alussa. Sopimus kattaa debyyttialbumin julkaisemisen. Ennen albumin tekemistä bändi on käynyt vuosien mittaan soittelemassa ahkerasti keikkoja kotimaassaan. The Generalsin keikkasaldo on tähän mennessä ohittanut 100 kappaleen rajapyykin.

“Stand Up Straight” -albumin kappaleet:

  1. Blessing in Disguise
  2. The Offer Still Stands
  3. Punchline
  4. The Illusionist
  5. Stand Up Straight
  6. One Eye Red
  7. Portal To Paradise
  8. Consulting with the Sinner
  9. Split Vision, Snap Decision
  10. Trunkride
  11. Hell Was Built for Heroes
  12. Do It Like the Devil

The Generals on:

  • Hedna (laulu ja basso)
  • Rickard (kitara)
  • Dick (kitara ja laulu)
  • MetalMartin (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.