Ruotsalainen melodeathia tekevä The Unguided , jossa kuullaan entisiä sekä nykyisiä Sonic Syndicaten jäseniä eri soittimissa, tiedottaa tuovansa jossain vaiheessa esiin digisinglen “Nightmareland”. Sen julkaisemista varten bändi solmi muutamia päiviä sitten levytyssopimuksen ruotsalaisen Despotz Recordsin kanssa. Kahdella miesvokalistilla varustettu metalliryhmä kertoo debyyttijulkaisunsa kansitaiteen toteuttaneen kiinalainen Kuan Hong. Kansi-ilme näkyy ohessa. Singlen jälkeen The Unguided pyrkii luomaan ainakin 10 biisistä koostuvan studioalbumin. Yhtyeellä on jo tuon tasaluvun verran viisuja valmiiksi. Laulaja Richard Sjunnessonin mukaan ne kuulostavat mahtavilta. Hän vakuuttelee samalla, ettei tämä bändi kuulosta samalta kuin Sonic Syndicate — The Unguided ei ole “uusi” Sonic Syndicate.
The Unguidedin vokalisti myöntää bändin edustaman musiikillisen tyylin sisältävän samanlaista meininkiä, jotka tyypillinen Sonic Syndicaten tyyli edustaa. Bändistä ei ole suunniteltu samanlaista live-elämystä kuin SS:stä. Toisena vokalistina toimiva Roland Johansson erosikin edellisestä bändistä juuri kiertuekiireiden johdosta. Sen vuoksi historian ei anneta toistua.
Saamastaan levytyssopimuksesta Despotz Recordsin kanssa yhtye toteaa kyseessä olevan suuri kunnia, sillä sekä bändi että levy-yhtiö ovat samalla sivulla sen suhteen, mitä bändi haluaa saavuttaa “Nightmareland”-levyllään. Molemmilla tahoilla on pyrkimyksenä saattaa musiikin kuuntelijoille biisejä ilman turhia rajoitteita ja painostusta.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin sonic syndicate, the unguided. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.