Metallimusiikki.net

Throes of Dawn: "The Great Fleet of Echoes".

  • Julkaistiin sunnuntaina 10.01.2010.
  • Luettu 1845 kertaa
  • Bändit:

"The Great Fleet of Echoes" -albumin kannessa näkyy ylivalottuneet laidat, joissa jonkinlaisia lautoja ja muita muodottomia muotoja, joiden keskellä vaalea taivas, jossa paljon mustia lintuja lentelemässä. Lintujen seassa mustalla värillä ja kaunokirjoituJulkaistaan 19.2.2010

Helsingin Throes Of Dawn uutisoi uransa viidennen albumin olevan “The Great Fleet of Echoes” ja sen julkaisupäiväksi asetetun helmikuun 19. päivän. Albumi julkaistaan Firebox Recordsin toimesta Finnish Metal Expossa Helsingissä. Yhteensä 54 minuuttia death/black metallia sisältävä äänite aiotaan julkaista tavanomaisen CD-version ohessa myös 12”-tuplavinyylinä, jossa on mukana kaksi bonuskappaletta ja joka on masteroitu 24-bittiseksi. Throes of Dawn kommentoi olevansa iloinen lopputuloksesta vaikka kiekon tekemisessä kestikin. Albumi on aikaisempaa tuotantoa monipuolisempi, progressiivisempi ja melodisempikin. “The Great Fleet of Echoes” -albumia bändi luonnehtii jämeräksi ja loogiseksi kehitysaskeleeksi Throes of Dawnin kehityksessä.

Bändistä kuului uutta edellisen kerran syyskuussa, jolloin yhtye solmi levytyssopimuksen kotimaisen Firebox Recordsin kanssa. Sopimus kattaa helmikuussa ilmestyvän pitkäsoiton saattamisen fanikunnan ulottuville. Viidennen albumin kappalemateriaalia äänitettiin vuoden 2008 syksyn ja talven aikana. Äänitystöiden päättymisestä uutisoitiin 31.12.2008, jolloin paljastettiin levyä ryhdyttävän miksaamaan tammikuussa 2009. Yhtye hehkutti uutukaislättynsä olevan Throes of Dawnin todellinen opus magnum.

“The Great Fleet of Echoes” -albumin kappaleet:

  1. Entropy
  2. Ignition of the Grey Sky
  3. Velvet Chokehold
  4. Soft Whispers of the Chemical Sun
  5. Chloroform
  6. Slow Motion
  7. We Have Ways to Hurt You
  8. Lethe
  9. The Great Fleet of Echoes
  10. Blue Dead Skies

Vuonna 1997 levytysuransa “Pakkasherra”-kiekolla käynnistänyt Throes of Dawn julkaisi edellisen albuminsa vuonna 2004. Tuolloin ilmestynyt äänite sai nimekseen “Quicksilver Clouds”. Se julkaistiin myöhemmin Yhdysvalloissa päivitettynä versiona, sillä sen kansitaide poikkeaa täysin albumin Euroopan-versiosta. Albumi ilmestyi Vanhalla mantereella Avantgarden / Wounded Love Recordsin vomin ja Yhdysvalloissa Cleopatra Recordsin kautta. Viisikko tarjoaa tuotannostaan näytebiisejä omilla MySpace-sivuillaan.

Throes of Dawn on:

  • Henri Koivula (laulu)
  • Jani Heinola (syntetisaattori ja kitara)
  • Juha Ylikoski (kitara)
  • Harri Huhtala (basso)
  • Jani Martikkala (rummut)

Dark metalliksi musiikkiaan kutsuva Throes of Dawn perustettiin vuonna 1994 laulaja Henri Koivulan ja syntetisaattoria soittavan Jani Heinolan toimesta. Yhtye kertoo painottavansa syntikoiden osuutta kappaleissaan, sillä se tuo niihin tunnelmaa ja syvyyttä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.