Metallimusiikki.net

Throes of Dawnin albumi nauhoitettu.

  • Julkaistiin lauantaina 03.01.2009.
  • Luettu 1234 kertaa
  • Bändit:

Tanja Ahtilan valokuvassa Throes Of Dawnin jäsenet, miehet, seisovat vaaleata taustaa vasten. Kuvan värisävyys mustavalkoinen ja kontrasti vahva. Miehiä kuvassa viisi kappaletta. Osalla pitkät hiukset, osalla lyhyet. Kaikilla mustaa vaatetta yllään.Kuva: Tanja Ahtila

Kotimainen Throes of Dawn uutisoi viime vuoden viimeisenä päivänä saaneensa uransa viidennen albumin nauhoitusurakan valmiiksi. Seuraavaksi toimenpiteeksi yhtye kertoo albumin miksaamisen, jota yhtye ryhtyy hoitamaan tammikuun alussa. Throes of Dawnin mukaan uuden levyn nauhoittaminen ei ollut aivan helppo tehtävä, mutta lopputuloksen miehistö arvelee olevan vaivannäön arvoinen. Bändi povaa levystä Throes of Dawnin uran huipennusta. Helsinkiläisbändin mukaan pitkäsoiton valmistuminen on roimasti aikatauluja edessä, mutta vielä tässä vaiheessa ryhmä ei aio kertoa sen tarkkaa julkaisupäivämäärää. Kiekko valmistuu lähiaikoina. Siitä syntyy seuraaja vuonna 2004 ilmestyneelle “Quicksilver Clouds” -levylle.

Throes of Dawnin uusin albumi on vuonna 2004 julkaistu “Quicksilver Clouds”. Kiekko on seuraaja vuosituhannen alussa esiin tuodulle pitkäsoitolle “Binding of the Spirit”. Levy julkaistiin tammikuussa 2005 Cleopatra Recordsin kautta Yhdysvalloissa. “Quicksilver Clouds” -kiekon jenkkiversion kansitaide poikkeaa sen eurooppalaisille faneille luodusta kansikuvasta. Euroopassa albumi julkaistiin Avantgarde Musicin / Wounded Love Recordsin voimin — sama yhteistyökuvio tullee jatkumaan myös bändin uuden albumin kohdalla. “Quicksilver Clouds” purkitettiin ja miksattiin elo-marraskuussa 2004 helsinkiläisen Sonic Pump Studion uumenissa. Levylle nauhoitettiin alunperin tasan 10 kappaletta, mutta yksi niistä jätettiin pois albumin lopulliselta soittolistalta.

“Quicksilver Clouds” -albumin kappaleet:

  1. Vertigo
  2. Hollow Reflection
  3. Transcendence
  4. Black Carbon Snow
  5. Quicksilver Clouds
  6. Hyperion
  7. The Destroying Angel
  8. Halo of Flies
  9. Ophelia

Throes of Dawn on:

  • Henri Koivula (laulu)
  • Jani Heinola (syntetisaattori ja kitara)
  • Juha Ylikoski (kitara)
  • Harri Huhtala (basso)
  • Jani Martikkala (rummut)

Death/black metallia mättävä ToD aloitti toimintansa vuonna 1994 vokalisti Henri Koivulan ja syntikkaa soittavan Jani Heinolan perustettua yhteisen bändiprojektin. Bändinsä miehet kertovat soittavan tunteellista dark metallia, jonka kappalerakenteita sävyttävät uniikilla tavalla niin syntikka- kuin kitararaidatkin. Syntikkakuvioiden kerrotaan näyttelevän tärkeää roolia kappaleiden tunnelmallisuuden ja syvyyden tuomisessa. Throes of Dawnin sanoitukset käsittelevät ihmismielen synkempää ja syvempää puolta, kuten yksinäisyyttä, epätoivoa jne.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.