Metallimusiikki.net

Tijs Vanneste vierailee Heavenwood-albumilla.

Heavenwood-bändin kuusipäinen miesjäsenistö ylivalottuneessa valokuvassa kellertävässä ympäristössä. Miellä mustaa vaatetusta ja pitkät mustat tai tummanruskeat hiukset.Kuvassa Heavenwood

Portugalilainen goottimetallibändi Heavenwood kertoo sen seuraavalla albumilla, joka on nimeltään “Obsolete”, kuultavan belgialaisen Tijs Vannesten laulua ainakin yhdessä kappaleessa. Tijs Vanneste vaikuttaa progressiivista metallimusiikkia hönkivän Oceans of Sadnessin joukoissa. Vanneste kertoo Heavenwoodin olevan yksi niistä bändeistä, jotka auttoivat häntä muodostamaan musiikkimakunsa vuosia sitten, joten bändin kanssa yhteistyön harrastaminen on erittäin jännittävä kokemus. Tijs Vanneste on jo ehtinyt tekemään jonkin verran “pirun hyvältä kuulostavaa” esituotantoa “Obsolote”-albumin kappaletta varten.

Heavenwood solmi hiljattain levytyssopimuksen Recital Recordsin kanssa. Nyt bändi kaavailee marssivansa studioon helmi-maaliskuussa 2008 äänittelemään uransa kolmatta studioalbumia. Levyn on tarkoitus valmistua julkaistavaksi joko loppukeväästä tai sitten kesän saavuttua.

Heavenwood-ryhmä koki halvauksen vuonna 2004, jolloin sen biisintekijä ja kitaristi Ricardo Dias päätti erota yhtyeen miesvahvuudesta. Ricardo on palannut ja bändi pääsi jälleen tositoimiin. Hän toi mukanaan uuden rumpalin, Luiz Ferreiran, joka vaikutti aikoinaan myös portugalilaisen Secrecy-yhtyeen puikoissa.

Heavenwood on:

  • Ernesto Guerra (laulu)
  • Ricardo Dias (kitarat ja laulu)
  • Bruno Silva (kitara)
  • Luiz Ferreira (rummut)

Bändi on aikaisemmin julkaissut pari albumia; levyt “Diva” “Swallow”, joiden lisäksi ryhmä on päässyt konsertoimaan sellaisten bändien kanssa kuin In Flames, Atrocity, Theatre Of Tragedy sekä Lake Of Tears.

Yhtye soitti alkuaikoina death metallia. Se perustettiin nimellä Disgorged vuonna 1992. Kolme vuotta myöhemmin tapahtunut tragedia iski bändiin — basisti teki itsemurhan. Tämän jälkeen bändi solmi sopimuksen saksalaisen Massacre Recordsin kanssa ja vaihtoi nimensä. Yhtye tunnettiin tästä lähtien nimellä Heavenwood. Musiikillinen linjaus kallistui voimakkaasti goottihenkiseen metallimusiikkiin.

Heavenwoodin debyyttialbumi on “Diva”, jota bändi promosi kahteen otteeseen Euroopan-kiertueilla. Ensimmäinen keikkaputki tehtiin vuoden 1996 loppuvaiheilla Atrocityn ja In Flamesin kanssa. Jälkimmäinen kiertue otti tapahtuakseen keväällä -97, jolloin rytmiryhmittymä reissasi yhdessä Theatre Of Tragedyn sekä Lake Of Tearsin seurassa. Kotimaassaan Heavenwood pääsi tukemaan tuohon aikaan myös brittibändi Cradle Of Filthin lisäksi Moonspellia ja Genocidea.

Vuonna 1997 esikoisalbumi julkaistiin myös Japanissa Marquee Belle Epoque Recordsin kautta. Kiekon Japanin-versio sisältää extramateriaalia, jota ei albumin alkuperäisessä julkaisuversiossa kuulla.

Ryhmän toinen albumi, vuonna 1998 ilmestynyt “Swallow”, sisältää vierailevana vokalistina Liv Kristinen ääntelyä samoin kuin Gamma Ray -joukkojen Kai Hansenin laulua. Saman vuoden puolella yhtye pääsi ensimmäisenä portugalilaisena bändinä esiintymään saksalaisen Wacken Open Air -tapahtuman lavalla.

Uuden albumin soittolistalla tullaan kuulemaan ainakin kappaleet:

  1. Take my hand
  2. Fragile
  3. From dust to dust
  4. Red Harvest
  5. The sun burns red
  6. Forthcoming hate
  7. Slumber
  8. Abyss masterpiece
  9. 2012 a.c.

Tulevan pitkäsoiton kansitaiteen loi puolalainen Wojtek Blasiak, joka on suunnitellut grafiikkaa myös Vaderille ja Moonspellille. Bändin tuorein albumijulkaisu on vuodelta 1998 löytyvä “Swallow”.

“Swallow”-albumin kappaleet:

  1. Heartquake
  2. Soulsister
  3. Rain of July
  4. Suicidal Letters
  5. Shadowflowers
  6. Luna
  7. Season 98
  8. At once and forever
  9. Downcast

Oceans of Sadness on:

  • Tijs Vanneste (laulu)
  • Wim Melis (kitarat)
  • Tom Van Cauwenberghe (kitarat)
  • Hans Claes (kosketinsoittimet)
  • Jo Van Heghe (basso)
  • Guy Vernelen (rummut)

Belgialaisyksikkö OoS uutisoi aikovansa astua ruotsalaisen Fascination Street Studioiden tiloihin maaliskuussa 2008 ja ottavansa mukaan tuottaja Jens Bogrenin. Yhtye aloittaa viidennen pitkäsoittonsa äänittämisen, sillä bändi haluaa saada albumin ulos kesällä.

Oceans of Sadness perustettiin vuonna 1995 Belgian De Kempenissä. Se kertoo hakeneensa alkuvuosien aikana inspiraatiota ainakin suomalaisen Amorphis-yhtyeen lisäksi Type O Negativelta ja Paradise Lostilta. Viisi kuukautta olemassaolonsa jälkeen yhtye äänitti ensimmäisen demonsa, nimeltään “Forgotten Symphony I”. Kasettina julkaistu äänite muodostui Alankomaissa julkaistavan Aardschok-lehden kuukauden demojulkaisuksi.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.