Metallimusiikki.net

Tormented Listenable Recordsille.

  • Julkaistiin maanantaina 18.04.2011.
  • Luettu 678 kertaa
  • Bändit:

Ruotsalainen death metal -ryhmä Tormented uutisoi kuuluvansa nyt Listenable Recordsille ja jättäneen Iron Fist Productionsin taakseen. Entisillä ja nykyisillä Mardukin, Devianin ja Scar Symmetryn jäsenillä miehitetty metallibändi tulee julkaisemaan levytyssopimuksen turvin päivitetyn version esikoisalbumistaan “Rotten Death”. Kiekko ilmestyy kesällä varustettuna uudella kansilehtisellä. Esikoinen ilmestyi alun perin vuonna 2009 ja bändin itsensä tarina starttasi vuotta aikaisemmin, kun yhtyeen jäsenet kerääntyivät yhteen soittaakseen sellaista death metallia, jota nelikko itse haluaa kuulla. Tormentedin tuotantoon voi tutustua bändin MySpace-sivuilla.

Debyyttialbumin lisäksi Tormentedilta on ilmestynyt “Order”-niminen levy. Sitä edeltänyt “Rotten Death” -albumin painos on tähän mennessä myyty loppuun. Kiekon arvostellut nettilehti Lords of Metal antoi albumille pojot 84/100 ja totesi levyn olevan kelvollinen annos rasvaista vanhan koulukunnan death metallia. Albumista tehtiin viime vuoden syksyllä vinyylipainos. Sitä on myyty Tormentedin keikkojen yhteydessä.

Tormentedin tiimi tiedotti joulukuussa joutuneen liikenneonnettomuuteen moottoritiellä. Bändin käyttämään automobiiliin rysäytettiin peräpuolelle kun ryhmän auto oli joutunut ruuhkan vuoksi pysähtymään. Bändiläiset eivät loukkaantuneet, mutta joutuivat käymään tarkastuttamassa niskansa vammojen varalta röntgenissä.

Tormented on:

  • Andreas “Drette” Axelson (laulu ja kitara)
  • Claes Holmberg (kitara)
  • Roberth Karlsson (basso)
  • Jocke Ölund (rummut)

Tormented kertoo hakevansa musiikkiinsa vaikutteita useilta eri toimijoilta, kuten Ruotsin Mercilessiltä, Autopsyltä ja Bathoryn, Dismemberin, Slayerin sekä Nihilistin tuotannosta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.