Vanhan koulun death metallin nimeen vannova turkulainen Torture Killer julkaisee neljännen albuminsa maaliskuun puolessa välissä. Synkän ja raskaan musiikin tuotanto saatiin hiottua kuntoon viime vuotisella "I Chose Death" -EP:llä ja samalla linjalla jatketaan. "Phobia"-kiekolla kalmalta löyhkäävä musiikki on ammentunut vielä aikaisempaa synkemmäksi unohtamatta Torture Killerin tavaramerkkiä; uskomatonta groovea. Bändi on tunnettu todella kovista kovista keikoista ja tokihan moottoritie on taas kuuma. Albumilla vierailemassa Six Feet Underin nokkamies Chris Barnes.
Yhtyeen kitaristi Jani Laine kertoo: Neljäs Torture Killerin albumi. Kovinkaan moni yhtye tässä genressä kotimaassamme ei ole selviytynyt näin pitkälle hajoamatta, muuttamatta tyyliään dramaattisesti tai yksinkertaisesti menettämättä luomisen poltettaan. Myös meillä tie on ollut välillä kivinen mutta siitä huolimatta… tässä me olemme. Intohimo tämän tyyliseen musiikkiin — old school death metalliin — on edelleen sisällämme ja tuosta intohimosta on ‘Phobia’ tehty.
Omien tuotosten kuvaileminen tuntuu todella epämukavalta. Mikään sanomamme ei kuitenkaan pysty kuvailemaan täydellisesti mitä ‘Phobia’ on. Siinä on ‘I chose death’ -EP:n luonnollinen, lämmin ja murskaava tuotanto. Siinä on myös kaikki aikaisemmista töistämme tutut elementit. Silti, siinä on jotain erilaista. Siinä missä levyn nimikappale on lyhyt ja iskevä, ovat taas kappaleet kuten ‘Written in blood’ ja ‘The book of a dying world’ todella vähän toistoa sisältäviä, riffien vuoristoratoja jotka ovat selvä askel poispäin tavanomaisista biisirakenteista.
, Laine kertoo ja jatkaa: Omiin korviin ‘Phobia’ soi raskaana, synkkänä ja rehellisenä death metal -levynä, johon voi olla aidosti tyytyväinen. Toisaalta, eiköhän me olla jäävejä sanomaan tähän yhtään mitään. Toivottavasti jotkut pitävät levystä.
Torture Killer nähdään keväällä esiintymässä Tampereella 15.3., 16.3. Turussa, 28.3. Helsingissä ja sitä seuraavana päivänä Tallinnassa. Yhtye on kiinnitetty myös kesäkuun loppuvaiheilla vietettävään Tuska Open Airiin.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin torture killer. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.