Metallimusiikki.net

Trail of Tears: "Oscillation"

  • Julkaistiin maanantaina 25.02.2013.
  • Luettu 897 kertaa
  • Bändit:

Piirros hylätystä valtamerilaivasta, joka ajanut karille ja jonka takana hohtaa kuu. Kuvan yläosassa Trail of Tears -logo valkoisella.Julkaistaan 26.4.2013

Norjalainen Trail of Tears tulee julkaisemaan huhtikuun 26. päivä draamantäyteisen "Oscillation"-albuminsa Massacre Recordsin kautta. Jan "Örkki" Yrlundin luoma kansitaide näkyy oikealla puolen. Goottimetallia tekevä ryhmä on työstänyt omien sanojensa mukaan tätä kiekkoa kolme vuotta ja se on ollut työlästä aikaa koko ryhmälle. Viime kuukauden puolella yhtyeen naisvokalisti Cathrine Paulsen kertoi, ettei laulaja Ronny Thorsen stressistä johtuen enää jatka bändissä. Hän on osallistunut kiekon tekemiseen sanoittamalla "Oscillation"-biisejä ja äänittämällä niiden lauluraitoja. Thorsenin kerrottiin haluavan levyn nopeammin valmiiksi. Mies on puolestaan antanut julkisuuteen päinvastaisen lausunnon kutsumalla Cathrinea hulluksi.

Thorsenin mukaan eräs tietty naispuolinen laulaja on menettänyt viimeisenkin järjen hivenen ja että on melko kiehtovaa kuinka paljon hölynpölyä ja valheita yksi henkilö kykenee tuottamaan. Hän myöntää, ettei työympäristö Trail of Tearsissa ole ollut hyvä pitkään aikaan. Se on johtunut siitä, kun Cathrine Paulsen ryhtyi suhteeseen kitaristi Bjørn Erik Næssin kanssa. Pariskunta on siitä lähtien, Thorsen uskoo, liittoutunut muuta bändiä vastaan.

Ryhmän kokoonpanossa alettiin kokea muutoksia vuoden 2010 puolella, kun kitaristi Pål Olsen erosi ryhmästä motivaation puuttumisen vuoksi ja halutessaan keskittyä toiseen bändiinsä. Sen jälkeen tammikuussa 2012 rumpali Cato Jensen siirtyi riveistä sivuun. Hänet korvattiin Bjørn Dugstad Rønnowilla. Eroamisrumba kiihtyi tammikuussa 2013, kun Trail of Tearsiin päättivät jäädä enää Cahtrine Paulsen poikaystävänsä Bjørn Erik Næssin kanssa.

Trail of Tears on:

  • Cathrine Paulsen (laulu)
  • Bjørn Erik Næss (kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.