Metallimusiikki.net

Trollfest: "Villanden".

  • Julkaistiin keskiviikkona 08.10.2008.
  • Luettu 899 kertaa
  • Bändit:

Piirretty kansikuva Trollfest-nimisen metallibändin "Villanden"-albumin kannesta. Kuvassa valkoista pohjaväriä vasten hirviömäinen Aku Ankkaa muistuttava epeli, jonka kehossa piikkejä ja suussa tikarimaisia hampaita. Kuvan yläosassa Trollfestin logo vihreKansikuva: Jonas Darnell

Oslolainen Trollfest uutisoi julkaisevansa uransa järjestyksessä kolmannen studioalbumin, jota yhtye kutsuu nimellä “Villanden”, ennen tämän vuoden umpeutumista Omvina-nimisen levy-yhtiön kautta. Levyn julkaisema musiikkipulju on black metalliin erikoistunut ja se tunnettiin aikaisemmin nimellä Solistitium Records. Trollfest solmi vain pari päivää sitten levytyssopimuksen myös Twilight Vertriebin kanssa. Uusi “Villanden”-albumi on seuraaja “Brakebein”-kiekolle. Edellinen albumi julkaistiin 24. toukokuuta 2006. “Villanden”-levyn luomistyöstä norjalaiset kertoivat ensimmäistä kertaa kuluvan vuoden heinäkuussa, jolloin levyn äänitystyöt olivat jo hyvässä käynnissä. Albumi masteroitiin Oslossa sijaitsevan Strype Audion tiloissa.

Trollfest esiintyi edellisen kerran Saksan Barthissa järjestetyssä Barther Metal Open Air -festivaalissa 15. elokuuta. Paikalla koettiin live-esiintymiset myös mm. alankomaalaiselta The Monolith Deathcultilta, Toxocaralta ja Heidevolkilta sekä ruotsalaiselta Månegarmilta ja saksalaisilta Minas Morgulilta, Nastrandirilta ja Slartibartfassilta. Kaksipäiväinen festivaali tullaan järjestämään samalla paikkakunnalla ensi vuonnakin. Sen vuoden 2009 kokoonpanoon kuuluu tällä hetkellä Lay Down Rotten, Thrudvangar ja Istapp. Metallifestivaalia on vietetty Barthissa vuosittain vuodesta 1999 lähtien.

Valokuva Trollfest-bändin kokoonpanosta, johon kuuluu yhteensä neljä humalaisenoloista hevimiestä. Vasemman laidan jamppa huutaa naama irvessä, hänellä paksu parta. Kolme oikeanpuoleista miestä, jotka ovat mustiin vaatteisiin pukeutuneita, kouristelevat a
Kuvassa norjalaisia.

“Villanden”-albumin kappaleet:

  1. Wo bin ich jetz aufgewacht?
  2. Der JegerMeister
  3. Uraltes elemente
  4. Villanden
  5. Per, Pål og Brakebeins Abenteuer
  6. Der Uhr ist skandaløst schändlich
  7. God fart
  8. Festival
  9. En ny erfaring
  10. Trinkenvisen
  11. Die Kirche undt der Mache

Trollfest on:

  • Trollmannen (laulu)
  • Mr.Seidel (kitara)
  • PsychoTroll (basso)
  • TrollBANK (rummut)
  • Manskow (banjo ja harmonikka, sessiojäsen)
  • Per Spelemann (kitara, sessiojäsen)

Bändi perustettiin Norjan Oslossa vuoden 2004 puolella. Puoli vuotta myöhemmin yhtye oli saanut nettisivunsa avattua ja allekirjoitettua levytyssopimuksen saksalaisen Solistitium Recordsin, eli nykyisen Omvina-levymerkin, kanssa. Ensimmäisen äänitteensä, nimeltään “Willkommen Folk tell Drekka Fest!”, bändi julkaisi vuoden 2005 puolella. Seuraavana vuonna bändi julkaisi uuden albumin, jonka nimeksi ryhmä risti “Brakebein”, kahtena toisistaan poikkeavana versiona. Albumin ensimmäisessä versiossa nähdään sarjakuva ja levyn toisessa versiossa sarjakuvan sijaan kappaleiden sanoitukset.

Trollfest luonnehtii soittamaansa musiikkia trollipitoiseksi folk-vaikutteiseksi black metalliksi, jossa on vaikutteita myös muista musiikkityyleistä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.