Metallimusiikki.net

Twinspirits kiertueelle kotimaahansa.

  • Julkaistiin tiistaina 08.01.2008.
  • Luettu 769 kertaa
  • Bändit:

Viisihenkisen Twinspiritsin kokoonpano poseeraa rivissä. Heistä jokaisella mustat paidat yllään. Osalla jalassa siniset tai harmaat farkut. He seisovat vaaleata seinää vasten, jossa valoa antava ikkuna.Kotoisin Italian Padovasta

Italialainen progemetallia mättävä Twinspirits messuaa aikovansa astua “Back To Reality Tour 2008” -kiertueelle helmikuun loppuvaiheilla. Keikkaputki vie bändin ympäri yhtyeen kotimaata. Tällä hetkellä ryhmä on kaavaillut tekevänsä kiertueen ensimmäisen osan helmikuussa ja pitävänsä taukoa maaliskuun ajan, jonka jälkeen tien päälle noustaan jälleen huhtikuun toisella viikolla.

Yhtye kuvasi viime vuoden lokakuussa promootiokäyttöön videon kappaleestaan “Fire”, joka kuullaan ryhmän debyyttialbumilla “The Music that Will Heal the World”. Videoleikkeen ohjasi Elia “Solingo” Cristofoli. Kyseinen ohjaaja on aikaisemmin tehnyt samansuuntaisia keikkahommia sellaisille italialaisartisteille kuin Dolcenera, Laura Pausini, Riul Doamnei ja Arthemis.

Twinspirits keikkailee kotimaassaan:

  • 22. helmikuuta 2008: Rock Club (Ronchi dei Legionari, GO, Italia)
  • 23. helmikuuta 2008: Boulevard Music Club (Misan Adriatico, RM, Italia)
  • 28. helmikuuta 2008: Black Horse (Cermenate, CO, Italia)
  • 29. helmikuuta 2008: Zion Rock Club (Conegliano, TV, Italia)
  • 11. huhtikuuta 2008: Circolo Renfe (Ferrara, Italia)
  • 12. huhtikuuta 2008: Sottosopra Rock Zone (Este, Italia)
  • 18. huhtikuuta 2008: Locanda Blues (Rooma, Italia)
  • 19. huhtikuuta 2008: Cencio’s Club (Prato, Italia)

Esikoisalbumina toimiva “The Music that Will Heal the World” julkaistiin 15. kesäkuuta 2007 Lion Musicin kautta.

“The Music that Will Heal the World” -albumin kappaleet:

  1. Projected
  2. Back To Reality
  3. What You Want
  4. Take My Hand
  5. Power To Kill
  6. Understand
  7. Fire
  8. It’s Just Life
  9. The Music That Will Heal The World

Bändin basistin virkaa toimittava Alberto Rigoni julkaisee pian uransa ensimmäisen sooloalbumin, mille mies antoi nimeksi “Something Different”, joka sisältää pyöreät kymmenen kappaeltta. Kahdeksan biisiä on sovitettu instrumentaalisiksi versioiksi ja loput kaksi on varustettu laululla. Levy tarjoaa sekoituksen progressiivisvaikutteista musiikkia ripauksella rockia, ambientia ja funk-vaikutteita. Levyllä käy vierailevina artisteina kitaristit Tommy Ermolli ja Daniele Gottardo. Levyn kappaleita on soitettu Italiassa radioasemalle RAI RAdio 3. Debyyttisooloalbumi on tarkoitus julkaista maailmanlajuisesti Lion Musicin kautta, mutta sen tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole vielä tiedossa.

Twinspirits on:

  • Soren “Nico” Adamsen (laulu)
  • Daniele Liverani (kosketinsoittimet)
  • Tommy Ermolli (kitara)
  • Alberto Rigoni (basso)
  • Dario Ciccioni (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.