Metallimusiikki.net

Twinspirits kuvaa promovideon.

  • Julkaistiin keskiviikkona 17.10.2007.
  • Luettu 800 kertaa
  • Bändit:

Viisi mustiin pukeutunutta Twinspirits-bändin miesjäsentä istuu suuren ruokapöydän ääressä siten, että isännän paikalla istuu yksi ja pöydän muilla sivuilla kaksi.Progemetallia

Italialainen progressiivisesta metallista ilonsa ammentava Twinspirits tulee kuvaamaan promootiokäyttöön tarkoitetun videon jostakin debyyttialbumillaan kuultavasta kappaleesta. Video on tarkoitus kuvata jossain vaiheessa kuluvan kuukauden loppua. Sen ohjaajana toimii Elia “Solingo” Cristofoli, joka on aikaisemmin tehnyt töitä lukuisten italialaisten artistien, kuten Dolceneran, Laura Pausinin, Riul Doamnein ja Arthemisin, kanssa. Videoleikkeen on tarkoitus päätyä myös nettiin jossain vaiheessa marraskuun loppua.

Yhtyeen esikoisalbumina toimii “The Music that Will Heal the World”. Kiekko julkaistiin Lion Musicin tuuppaamana tähän päivään viime kesäkuussa.

Bändi kertoo nettisivuillaan aikovansa järjestää jonkinlaisen keikkakiertueen syksyn tai talven seudulla.

“The Music that Will Heal the World” -albumin kappaleet:

  1. Projected
  2. Back To Reality
  3. What You Want
  4. Take My Hand
  5. Power To Kill
  6. Understand
  7. Fire
  8. It’s Just Life
  9. The Music That Will Heal The World

Bändin esikoisen tuottajana toimi yhtyeen kosketinsoittaja Daniele Liverani, joka myös vastaa kiekon biisien kirjoituksesta ja sävellystyöstä. Levyllä kuullaan vierailevana taustalaulajana Irene Ermollin ääntä. Levyn kansitaiteen loi Dario Ciccioni.

Twinspirits on:

  • Soren “Nico” Adamsen (laulu)
  • Daniele Liverani (kosketinsoittimet)
  • Tommy Ermolli (kitara)
  • Alberto Rigoni (basso)
  • Dario Ciccioni (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.