Metallimusiikki.net

Týr: "By the Light of the Northern Star".

  • Julkaistiin keskiviikkona 15.04.2009.
  • Luettu 1685 kertaa
  • Bändit:

Týrin albumin "By The Light Of The Northern Star" kansikuvassa näkyy viikinki pitämässä kaksi käsin suurta miekkaa. Viikingillä turkki olkapäillä, kypärä päässä ja pitkä parta. Taustalla lumisia vuoria ja bändin viikinkiriimuja muistuttava logo kuvan oikeJulkaistaan 29.5.2009

Färsaarten mailta kotoisin oleva viikinkimetallibändi Týr julkaisee studioalbuminsa “By the Light of the Northern Star” täällä Euroopassa 29.5.2009 levy-yhtiö Napalm Recordsin avulla. Yhtye nauhoitti koko kiekon alkuvuoden aikana kotimaassaan. Levy miksattiin Jacob Hansenin toimesta ja masterointivaiheen yhtye antoi suomalaisten hoidettavaksi helsinkiläisen Finnvoxin laitoksessa. “By the Light of the Northern Star” tullaan julkaisemaan normaalin version lisäksi painosmäärältään rajoitettuna deluxe digipak -painoksena, jonka soittolista sisältää kaksi bonuskappaletta. Týr julkaisi MySpace-sivuillaan näytteeksi albumin annista kappaleen “Northern Gate”.

Färsaarten Runavíkissa asuva metallibändi lupaa uusimmalla albumillaan tarttuvaa ja teknisesti taituroivaa musiikkia. Kiekko sisältää yhtyeen kotimaan perinteisiä melodioita, viikinkihenkistä kuorolaulua ja perinteisiä heavy metal -viisuja, kuten kappaleet “Hold the Heathen Hammer High” ja “By the Light of the Northern Star”. Toukokuussa ilmestyvä levy on seuraaja toukokuussa 2008 esiin tulleelle “Land”-albumille.

“By the Light of the Northern Star” -albumin kappaleet:

  1. Hold the Heathen Hammer High
  2. Tróndur í Gøtu
  3. Into the Storm
  4. Northern Gate
  5. Turið Torkilsdóttir
  6. By the Sword in My Hand
  7. Ride
  8. Hear the Heathen Call
  9. By the Light of the Northern Star

Metallibändi ilmoitti jo tammikuun viimeisenä päivinä aikeistaan lähteä kiertueelle Eurooppaan. Týrin uusin kiertue koetaan piraattimetallibändi Alestormin käskikynkässä alla listatulla tavalla. Kiertueen nimi on Black Sails Over Europe Tour. Týr ja Alestorm ovat reissun pääesiintyjiä ja heidän tukenaan kulkevat Heidevolk sekä Adorned Brood. Färsaarten tunnetuin metallibändi kävi edellisen kerran kiertueella Pohjois-Amerikassa helmi-maaliskuussa 2009.

Týr esiintyy:

  • 15. huhtikuuta 2009: Z7 (Pratteln, Sveitsi)
  • 16. huhtikuuta 2009: Illipse Illingen (Ottweiler, Saksa)
  • 17. huhtikuuta 2009: Ragnarök Festival (Lichtenfels, Saksa)
  • 18. huhtikuuta 2009: Treibsand (Lyypekki, Saksa)
  • 19. huhtikuuta 2009: Eskulap (Poznań, Puola)
  • 20. huhtikuuta 2009: Alibi Club (Bratislava, Puola)
  • 21. huhtikuuta 2009: Studio (Krakova, Puola)
  • 22. huhtikuuta 2009: K 17 (Berliini, Saksa)
  • 23. huhtikuuta 2009: Bousil (Weert, Alankomaat)
  • 24. huhtikuuta 2009: Hammerfest (Prestatyn Sands, Iso-Britannia)
  • 26. huhtikuuta 2009: JB’s (Dudley, Iso-Britannia)
  • 27. huhtikuuta 2009: Cathouse (Glasgow, Iso-Britannia)
  • 28. huhtikuuta 2009: Studio 24 (Edinburgh, Iso-Britannia)
  • 29. huhtikuuta 2009: TBA (Nottingham, Iso-Britannia)
  • 30. huhtikuuta 2009: Rio’s (Leeds, Iso-Britannia)
  • 1. toukokuuta 2009: The Pitz (Milton Keynes, Iso-Britannia)
  • 2. toukokuuta 2009: The Park (Petersborough, Iso-Britannia)
  • 3. toukokuuta 2009: Underworld (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 18. heinäkuuta 2009: Við Múrin (Kirkjubø, Färsaaret)
  • 25. heinäkuuta 2009: Lorca Rock Festival (Lorca, Espanja)
  • 5. elokuuta 2009: Summer Darkness (Utrecht, Alankomaat)

Týr on:

  • Heri Joensen (laulu ja kitara)
  • Terji Skibenæs (kitarat)
  • Gunnar H. Thomsen (basso)
  • Kári Streymoy (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.