Metallimusiikki.net

UnSun: "Clinic For Dolls".

  • Julkaistiin tiistaina 27.07.2010.
  • Luettu 1143 kertaa
  • Bändit:

"Clinic For Dolls" -albumin etukannessa valokuva vaaleahiuksisesta naisesta, jonka kasvot näkyvät puoliksi oikeassa laidassa. Vasemmalla koristeellista taustaa vasten näkyy UnSun-logo mustalla.Julkaistaan 11.10.2010

Naisvetoinen puolalaisbändi UnSun paljasti eilen maanantaina 2. pitkäsoittonsa kansitaiteen ja muut yksityiskohdat. Ohessa näkyy albumin kansitaide. Sen toteutti Hi-Ress Studion väki, joka otti myös yhtyeen tuoreimmat promootiovalokuvat. Albumi tullaan julkaisemaan nimellä “Clinic For Dolls” 11. lokakuuta. Albumin julkaisee Euroopassa Mystic Production ja jokin muu taho myöhemmin Amerikan sekä Japanin alueilla. Uusin UnSun-albumi sisältää 10 uutta, englanniksi laulettua kappaletta. Levyn ilmestymistä tullaan tukemaan Euroopan-kiertueen muodossa. Yhtye soittaa yhdessä Tristanian kanssa lokakuun aikana 14 eri paikkakunnalla ja useissa eri maissa. Pohjolaan bändi ei ole tulossa.

UnSun solmi aikaisemmin levytyssopimuksen Mystic Productionin kanssa uuden kiekon julkaisemista varten. Saman levy-yhtiön bändikatraaseen kuuluu Behemoth ja Riverside. UnSunin debyyttialbumi “The End Of Life” ilmestyi syyskuussa 2008 Century Media Recordsin kautta.

Puolalaisyhtye nauhoitti uutukaiskiekkonsa lauluraitojen osalta Studio X:ssä ja muiden raitojen osalta Hertz Studion tiloissa. Jälkimmäistä äänityspajaa ovat hyödyntäneet Behemothin lisäksi Vader ja Decapitated. Bändi äänitti uutta albumia viiden viikon ajan.

“Clinic For Dolls” -albumin kappaleet:

  1. The Lost Way
  2. Clinic For Dolls
  3. Time
  4. Mockers
  5. Not Enough
  6. The Last Tear
  7. Home
  8. I Ceased
  9. A Single Touch
  10. Why

UnSun on:

  • Aya (laulu)
  • Mauser (kitarat)
  • Heinrich (basso)
  • Vaaver (rummut)

Nelihenkinen UnSun aloitti toimintansa alunperin nimellä Unseen. Bändin kitaristina toimiva Mauser on tuttu nimi ja näky puolalaisesta Vaderista, jossa hän aikaisemmin toimi samassa virassa. Bändin ensimmäinen äänite syntyi loppuvuodesta 2006. Tuolloin ryhmä valmisti ensimmäisen ja viimeisen demonsa, jonka jälkeen bändi sai levytyssopimuksen Mystic Productionilta Puolan markkinoita varten. Myöhemmin yhtye laajensi levytyssopimusta liittymällä Century Median seuraan.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.