Metallimusiikki.net

Varg Vikernes lomalla vankilasta.

  • Julkaistiin keskiviikkona 09.07.2008.
  • Luettu 1820 kertaa
  • Bändit:

Norjalaisen Burzum -yhtyeen keulahahmo ja ainoa jäsen, Varg Vikernes, on päässyt hiljattain lomailemaan sukulaistensa ja perheensä luona huolimatta siitä, ettei häntä laskettu kesäkuussa ehdolliseen vapauteen tämänkään vuoden puolella. Varg Vikernes laskettiin pari päivää sitten kyläilemään vankisellin ulkopuolelle, jossa mies kävi kävelyllä Tromsøn kaupungissa. Murhamies tapasi äitinsä, vaimonsa, 15-vuotiaan tyttärensä ja vuoden ikäisen poikalapsensa. Vargin vaimo on jälleen raskaana.

Varg Vikernesin kerrotaan omistavan Norjan Telemarkin mailta pienehkön maatilan, jonne hän aikoo muuttaa majailemaan sen jälkeen kun hänet lasketaan ehdolliseen vankeuteen.

Tuorein valokuva Burzum-yhtyeen vokalistin lomareissusta sellin ulkopuolella löytyy täältä. Heinäkuun alussa Ingun Mæhlumin ottamassa valokuvassa Vikernes näetään kävelemässä kedolla yllään verkkarit, t-paita ja musta pipo.

Black metal -maailman tunnetuimpiin persooniin kuuluvan V. Vikernesin lähitulevaisuutta koskeviin suunnitelmiin kuului hänelle langetetun vankeusrangaistuksen muuntaminen ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi. Sooloartistin suunnitelmat eivät täysin toteutuneet, sillä häneltä kiellettiin ehdolliseen pääseminen tänäkin vuonna kesäkuun toisella viikolla Norjan oikeuslaitoksen tekemässä päätöksessä.

Varg Vikernes vietti 35. syntymäpäiväänsä 11. helmikuuta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.