Metallimusiikki.net

Vertigo Steps julkaisee "Surface / Light" -albumin huhtikuussa.

  • Julkaistiin sunnuntaina 26.02.2012.
  • Luettu 848 kertaa
  • Bändit:

Portugalilais–suomalainen metallia ja rokkia tekevä tunnelmaduo Vertigo Steps julkaisee huhtikuussa kolmannen pitkän äänitteensä "Surface / Light" portugalilaisen Ethereal Sound Works -yhtiön kautta. Maaliskuussa levyltä ilmestyy single "Sublight". Lisäksi vuoronsa saa rajoitettu erikoispainos, joka tulee sisältämään myös kaikki aiemmat äänitteet. "Surface / Light" äänitettiin syksyllä 2011 UltraSoundStudioilla Moitassa, Portugalissa. Tuottajana toimi tälläkin kertaa Daniel Cardoso, joka on vastikään tuottanut muun muassa Anneke Van Giersbergeniä. Mies on myös kiertänyt maita Anatheman kiertuekokoonpanon jäsenenä.

Vertigo Stepsin laulaja on kotoisin Helsingistä ja sessiomuusikkona toimiva Bruno Almeida, joka hoitaa kitaroita ja kosketinsoittimia, elää Lissabonissa. Bändi hakee tyyliinsä vaikutteita kaikenlaisesta tunnelmallisesta musiikista genrerajoista riippumatta. Kaksikko on ladannut MySpace-sivuilleen biisinäytteitä uudesta ja myös vanhemmasta tuotannostaan.

Yhtyeen debyyttialbumi "Vertigo Steps" nauhoitettiin alkuvuodesta 2008. Sille valmistui seuraaja "The Melancholy Hour" vuonna 2009. Bändin kolmas, nyt julkaistava "Surface / Light", tulee sisältämään useiden vierailevien muusikkojen laulantaa. Levyn sävellystyö käynnistyi lokakuussa 2010. Uusi tuotanto on ytimekkäämpää, osa biiseistä melko suoraviivaisia ja monin paikoin mukana on post-rock-vaikutteita sekä ambient-tunnelmointia.

Vertigo Steps on:

  • Niko Mankinen (laulu)
  • Bruno Almeida (kitarat, kosketinsoittimet ja samplet)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.