Metallimusiikki.net

Vildhjarta Century Media Recordsille.

  • Julkaistiin lauantaina 21.05.2011.
  • Luettu 899 kertaa
  • Bändit:

Ruotsalainen kahdella vokalistilla miehitetty Vildhjarta uutisoi solmimastaan levy-yhtiöstä Century Media Recordsin kanssa. Sopimus kattaa bändin uuden albumin julkaisemisen maailmanlaajuisessa mittakaavassa ennen vuoden 2011 päättymistä. Progevetoista metallia tekevä Vildhjarta on mediatiedotteen mukaan edustamassaan skenessä arvostettu tekijä, joka sekoittaa musiikissaan tunnelmoivia, rauhallisia hetkiä brutaalien tuokioiden ja synkän musiikin kanssa. Näin syntyy uniikkia ja hämmästyttävää modernia metallimusiikkia. Vildhjartan uuden albumin yksityiskohtia ei ole vielä kerrottu. Torstaina julkistetun levytyssopimuksen merkeissä Vildhjartan väki summasi tuntemuksensa sanomalla “Thall” viitaten sillä oletettavasti samannimiseen kappaleeseensa.

Metallibändi on uransa varrella julkaissut demoasteisia kiekkoja ja useita ryhmän biiseistä on laitettu nettiin ladattavaksi. Yhtyeen tuorein äänite lienee vuonna 2009 esiin tuotu “Omnislash”-singlelevy, joka sisältää ainakin biisit “Shiver” sekä “Don’t Fail Me Now (Lady Luck)”. Mahdollisesti Vildhjartan debyyttialbumille, jonka nimeä ei ole paljastettu, sisältyy kappale “Eternal Golden Monk”. Vajaan neljän minuutin mittaisen kappaleen voi käydä kuuntelemassa yhtyeen MySpace_-sivuilta.

Vildhjarta on:

  • Daniel Ädel (laulu)
  • Robert Luciani (laulu)
  • Daniel Bergström (kitara)
  • Calle Thomér (kitarat)
  • Jimmie Åkerström (kitarat)
  • Johan Nyberg (basso)
  • David Lindkvist (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.