Metallimusiikki.net

Voivod lentää 6000 km pistokeikalle Suomeen.

  • Julkaistiin tiistaina 21.06.2011.
  • Luettu 956 kertaa
  • Bändit:

Arvostettu ja jo useamman vuosikymmenen toiminut metalliyhtye Voivod vierailee tällä viikolla maassamme kahdella pistokeikalla. Yhtye lentää kotimaastaan Kanadasta Suomeen ja esiintyy torstaina klubikeikalla Dom Helsingissä ja juhannusaattona Nummirock-festivaaleilla. Suomalaiset metallifestarit ovatkin yhtyeelle tuttuja jo kahden vuoden takaa, kun bändi esiintyi Oulun Jalometallifestivaaleilla ja suoritti samalla ensimmäisen Suomen-vierailunsa. Molempiin tapahtumiin saa vielä lippuja. Niitä myydän ennakkoon Tiketistä ja Lippupalvelusta.

Voivodin viimeisin albumi on vuonna 2009 ilmestynyt “Infiniti”, jonka biisit syöpään menehtynyt D´Amour ehti demota ennen kuolemaansa. Yhtye on nauhoittanut uutta materiaalia seuraavalle studioalbumilleen, sekä julkaisee livealbumin “Warriors Of Ice” myöhemmin kesällä.

Voivod Suomessa:

  • Torstaina 23.6.2011: Dom (Helsinki)
  • Perjantaina 24.6.2011: Nummirock (Nummijärvi)

Bändin seuraava studiolevy julkaistaneen vuoden 2012 aikana. 1980-luvulla perustettu kanadalainen Voivod tunnetaan progressiivisen metallin etulinjasta. Yhtyeen tuntomerkkejä ovat olleet etenkin kitaristi Denis “Piggy” D`Amourin kimurantit kitarariffit ja sen tunnetuin albumi lienee vuonna 1989 julkaistu “Nothingface”. Yhtye oli lähellä suurta läpimurtoa kiertäessään albumin tiimoilta mm. Faith No Moren kanssa, mutta massiivinen kaupallinen menestys jäi kuitenkin saavuttamatta. Yhtye nauttii silti edelleen suurta kunnioitusta metallipiireissä.

Voivod on:

  • Snake (laulu)
  • Chewy (kitara)
  • Blacky (basso)
  • Away (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.