Tanskalainen rock-henkistä metallimusiikkia soittava Volbeat aikoo harppoa kuluvan Euroopan-kiertueensa yhteydessä jälleen kerran myös tänne Suomeen. Bändi on listannut liudan live-esiintymisiä ympäri tasavaltaa. Tammikuussa 2009 Volbeat esiintyy Oulussa, Jyväskylässä, Seinäjoella, Helsingissä ja Tampereella. Edellisen kerran bändi kävi Suomessa Ankkarockissa ja Jurassic Rock -festivaalissa kesän aikana. Kevätkiertueen keikkojen ennakkomyynti käynnistyy tänään maanantaina Tiketin ja Lippupalvelun välityksellä. Pääsylippuja Jyväskylän lutakkoon kauppaa Jelmu ja Seinäjoella Rytmikorjaamo. Kiertueen järjestämisestä vastaa King Foo Entertainment Ltd Oy, joka tuo tänne Pohjolaan myös mm. yhdysvaltalaisen Emilie Autumnin ja ruotsalaisen Pain-yhtyeen.
Volbeatin laajan Euroopan-kiertueen ensimmäiset keikkapäivämäärät myytiin loppuun jo elokuun lopussa. Hampurissa yhtye esiintyy 10.10. noin 1600:lle hengelle ja Kööpenhaminan Store Vegassa bändin esiintymistä 5.11. seuraa 1500-henkinen sakki.
Volbeatin uusimman albumin nimeksi kastettiin “Guitar Gangsters & Cadillac Blood“. Tanskalaiset julkaisivat sen syyskuun 1. päivä Mascot Recordsin kautta. Kiekko on kolmas albumi Volbeatilta. Sen julkaisun taivalta tasoitettiin singlellä “Maybelline i Hofteholder”, josta kuvattiin musiikkivideokin. Kappale laitettiin digitaalisten musiikin puljuihin ladattavaksi muutamia viikkoja ennen varsinaista albumin julkaisuhetkeä. Tuorein albumi sisältää yhteensä 14 värssyä. “Guitar Gangsters & Cadillac Blood” kipusi Euroopan mantereella julkaisuviikollaan levylistoille seuraavasti:
Bändin musiikkia on kutsuttu Elvis-metalliksi. Ruotsalainen reportteri Slavestate-lehdestä on kommentoinut suoneensa amerikkalaisen Metallican aikoinaan värvänneen Volbeatin kirjoittamaan “Load”- ja “Re-Load”-albumien kappaleet.
Volbeatin keulahahmona tunnettu Poulsen on entinen jäsen Dominus-nimisessä kuolonmetallia hönkivässä tanskalaisbändissä. Bändi toimi vuodesta 1991 uuden vuosituhannen alkuun asti. Dominus hajosi vuosien 2000 ja 2001 tienoilla ja osa sen jäsenistä menivät perustamaan Volbeatin. Volbeat-nimi on muunnelma Dominuksen vuonna 1997 julkaiseman “Vol.Beat”-albumin nimestä. Dominus ehti julkaista uransa aikana yhteensä neljä pitkäsoittoa joista viimeisimmäksi jäi vuonna 2000 ilmestynyt “Godfallos” — kyseinen kiekko on “Vol.Beat”-albumin seuraaja.
Volbeat-bändin ensimmäinen julkaisu on demolevy “Volbeat”. Se julkaistiin vuonna 2002. Äänitettä ei aikoinaan noteerattu juurikaan, mutta vuoden 2003 aikaan julkaistu “Beat the Meat” herätti bändin ympärillä varsinaisen mediamyrskyn. Bändin demoa soitettiin ahkerasti etenkin ruotsalaisissa ja ranskalaisissa radioasemissa.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin volbeat. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.