Metallimusiikki.net

Waltari: "The 2nd Decade — In The Cradle".

  • Julkaistiin perjantaina 29.08.2008.
  • Luettu 2030 kertaa
  • Bändit:

Waltari-bändin logo mustalla valkoista taustaa vasten. Logon kirjaimet kirjoitettu tikkukirjaimin kuluneella fontilla, jossa kirjainten ääriviivat valuneita ja epäsäännöllisiä.Levy kaupoissa 10.9.

Aiemmista tiedoista poiketen Waltarin uuden kokoelman “The 2nd Decade — In The Cradle” julkaisua siirrettiin viikolla. 10.9. julkaistava “The 2nd Decade — In The Cradle” on hittikimara Waltarin viimeiseltä kymmeneltä vuodelta, joka julkaistaan viikkoa myöhemmin kahdeksassatoista Euroopan maassa ja myöhemmin erillisenä versiona Japanissa ja Aasissa. Kokoelma sisältää suurimpien hittien lisäksi liveä, akustisia versiota ja täysin uuden, ennen julkaisemattoman kappaleen “In The Cradle”. Albumin avausraita “In The Cradle” on esimakua tulevasta pitkäsoitosta, jonka Stay Heavy Records julkaisee maailmanlaajuisesti vuonna 2009. “In The Cradle” -kappaleesta tehty video löytyy myös kokoelmalta.

Waltari, rajat ylittävä bändi, yhdeksänkymmenluvun suurin suomalainen vientitoivo, esiintymisiä mm. Roskilden mammuttifestivaaleilla ja Berliinin muurien murtumisen aikaan paikallisissa vallatuissa taloissa. “Torcha!”, “So Fine!” ja “Big Bang” –albumien kaltaisia ylistettyjä teoksia, joissa vakavalla naamalla sekoitetaan rock–, metal–, funk–, rap–, pop– ja techno-tyylien elementtejä. Lisäksi death metal -ooppera “Yeah! Yeah! Die! Die!” ja esiintyminen Kansallisbaletin kanssa Kansallisoopperassa loppuunmyydyille katsomoille ilta toisensa jälkeen. Itsoikeutettu nokkamies Kärtsy Hatakka sävelsi musiikin myös miljoonia myyneeseen ja lukuisia palkintoja kahmineeseen “Max Payne” -peliin. Jos vokalisti mainitaan erikseeen, niin Waltarin kitaristeistakin kannattaa todeta, että Roope Latvala siirtyi bändistä soittamaan Children Of Bodomiin ja nykyinen kitaristi Sami Yli-Sirniö soittaa Waltarin lisäksi saksalaisessa jo kulttimaineen saavuttaneessa Kreatorissa.

“The 2nd Decade — In The Cradle” -kokoelman kappaleet:

  1. In The Cradle (uusi kappale)
  2. Get Stamped (levyltä “Release Date”, vuodelta 2007)
  3. Not Enough (levyltä “Blood Sample”, vuodelta 2005)
  4. One Day (levyltä “Rare Species”, vuodelta 2004)
  5. Helsinki (levyltä “Blood Sample”, vuodelta 2005)
  6. System Odda Aiggi (levyltä “Channel Norcia”, vuodelta 2000)
  7. Dream World (levyltä “Rare Species”, vuodelta 2004)
  8. Atom Angel (levyltä “Radium Round”, vuodelta 1999)
  9. Wish I Could Heal (levyltä “Release Date”, vuodelta 2007)
  10. Life Without Love Billy Gould´s Remix (levyltä “Rare Species”, vuodelta 2004)
  11. Death Party (aikaisemmin julkaisematon)
  12. Dream (aikaisemmin julkaisematon)
  13. Rag Your Body Beat (aikaisemmin julkaisematon)
  14. In The Cradle (aikaisemmin julkaisematon musiikkivideo)

Waltari on:

  • Kärtsy Hatakka (laulu, basso ja koskettimet)
  • Sami Yli-Sirniö (kitara)
  • Jariot Lehtinen (kitara)
  • Ville Vehviläinen (rummut)
  • Janne Immonen (koskettimet)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.