Metallimusiikki.net

Wardruna: "Yggdrasil"

  • Julkaistiin sunnuntaina 10.02.2013.
  • Luettu 1308 kertaa
  • Bändit:

Tummanvihreä lehti, jonka päällä punaisella värillä jonkinlaista riimukirjoitusta.Julkaistaan 15.3.2013

Norjalainen Wardruna kertoi viime perjantaina kutsuvansa uutta albumiaan nimellä "Yggdrasil" ja julkaisevansa sen Indie Recordingsin kautta kotimaassaan 15. maaliskuuta. Muualle Eurooppaan se leviää 25.3. ja sen jälkeen Pohjois-Amerikkaan huhtikuun alussa. Albumilla kuullaan 66 minuuttia musiikkia. Kiekosta tehdään kolme eri painosta, joista kaksi ovat CD-versioita ja kolmas on Back On Blackin avulla prässättävä vinyyli. Digibook-CD:n sisältä löytyy 32-sivuinen kansilehtinen. Tämä Wardrunan kakkoskiekko on seuraaja vuoden 2009 "Gap Var Ginnunga" -nimiselle levylle. Molemmat ovat osa "Runaljod"-trilogiaa. Sarjan kolmannesta osasta ei ole vielä annettu tietoja.

Wardrunan keulahahmo Kvitrafn kertoo tämänkin albumin, kuten debyyttilevyn, äänitetyn ulkoilmassa ja useissa eri paikoissa. Äänityspaikoiksi pyrittiin valitsemaan tilanteita ja sijainteja, jotka liittyvät esitettävään biisiin. Tällä kertaa Wardruna teki läheistä yhteistyötä luovan prosessin aikana Gaahlin ja Lindyn kanssa.

"Yggdrasil"-albumin kappaleet:

  1. Rotlaust Tre Fell
  2. Fehu
  3. NaudiR
  4. EhwaR
  5. AnsuR
  6. IwaR
  7. IngwaR
  8. Gibu
  9. Solringen
  10. Sowelu
  11. Helvegen

Wardruna on:

  • Kvitrafn (laulu ja soittimet)
  • Lindy Fay Hella (laulu)
  • Gaahl (laulu)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.